Kollaus

—————————————————————————————————————————————————————————————————

* Kuukauen epämääräne * Kipsissä * Kuvattuna *Kalma * KOLLAUS * Kollaboraatio * Kuukauen peliliike * Grafeemit *

* Agggressiivista bibliogggrafiaa * Konfuusio *

—————————————————————————————————————————————————————————————————

Kollaboraatio
Kulttuurin monitoimimies ei pelkää käyttää hyönteismyrkkyä
Matti A. Kemi

Haastattelin kulttuurin monitoimimiestä Jari ”Meistis” Meistamoa Helemen alakerrassa YK:n lastenoikeuksien päivänä. On täsmennettävä, että ’haastattelu’ on sinänsä aika valheellinen termi, kun koko tunnin aikana Meistikselle sain tyrkytettyä ehkä kaksi aihetta, ja sitten alkoikin sellainen ilahduttava meistismäinen tarinointi ja name-droppailu, että ei tarvinutkaan kuin antaa näppäimistön seurata pää- ja sivujuonteet tälle pressille.

Aluksi taustalla soi Rancidin …And out come the wolves, mutta Helemen Wi-fin hetkellisesti romahdettua vaihdettiin Isobel Cambellin ja Mark Laneganin Ballads of the Broken Seas’hin.

Haastattelun puhtaaksikirjoitus vaiheessa tuntuu, että haastattelusta jää aika pinnallinen ote: mitään mainintaa muun muassa Meistiksestä musavisaisäntänä, avuliaana talkoolaisena tai ihan vaan pelkkänä hyvänä keikkaseurana ei tähän haastatteluun anekdoottien muodossa tallennu.

Metsästäjä-keräilijä homo meistamus

Meistis tunnetaan armottomana keräilijänä, jonka keräilykohteisiin kuuluu leffajulisteista levyihin ja legoihin. Mies itse on paras kertomaan juonenkaaren:

”Keräilyhomma lähti kuolinilmotuksesta. Kun sukulaismies kuoli Raahessa, mummo pyysi leikkaan kuolinilmotuksen talteen. Lopulta niitä kuolinilmotuksia kerty reilu kaks muovikassillista. Vuoden päästä siitä esikouluun piti tuoda lempilelu. Mummo pisti vastaan, kun olin viemässä kuolinilmoituksia. Vanhemmat sai tietty huolestuneen puhelun tarhasta. Yllättäen tämän jälkeen ne kuolinilmotukset katos ’supikoiralle’ eli vesipadan uuniin.” Mestis velmuilee ja jatkaa:

”Sitä kautta löysin lehdistä elokuvailmotukset.”

Kuten konkarikeräilijät konsanaan, muutama kokoelma on myyty maailmalle, muutama turmeltunut tai muutoin vaan karsiintunut pienemmäksi kokonaisuudeksi ja tarkemmaksi disko- ja bibliografiaksi.

”Sarjakuvalehtiä on enää noin tuhatkunta kokoelmassa. Olen aika radikaalisti tiputtanut nimikkeitä pois.”

”Vesivahinko vuonna 2004 tuhosi koko sarjakuvakokoelman. Sitten tuli yksi hyväkuntoinen lehti vastaan, ja yhtäkkiä pari vuotta sitten hoksasi, että kokoelma on laajimillaan juuri nyt. Kaikki Suomessa ilmestyneet scifi-sarjakuvat löytyy kokoelmista. Siinä sivussa tietyn kustantamoiden julkaisuja on tullut otettua talteen. Olen oppinut lukemaan sarjakuvien avulla, ja se ensimmäinen ääneen tavattu ruutukin on tallessa.”

”Kirjoja minulla on muutama sata, nekin kauhua ja scifiä. Musiikkihistoriikit ja keräilyyn liittyvä kirjallisuutta löytyy myös. Mitään ex libristä en oo ikinä kehitellyt, enkä tiijä, pitäskökään. Aikanaan alkuperästen VHS-kasettien kanssa mulla oli leima ja aina toisinaan törmää keräilijöihin, jotka omistaa mun alkujaan myyntiin laittaman kokoelman.”

”Levyistä oon koittanu päästä eroon. Niille, mille on käyttö, pidän. Hyvä tapa pitää kokoelma aisoissa on päästä eroon turhasta.”

”Leffajulisteitaista… No, niitä on riittävästi.” Meistis remakoi ja innostuu:

”Pitäs ruveta miettiin taas isompaa kämppää, niin sais ne vetolaatikoihin. Italialaiset peplum-elokuvat (eli yhdysvaltalaisittain miekka ja sandaalit-elokuvat) sekä saksalaiset 50–70-luvun Krimi-leffat. Ne julisteet, mitkä näyttää kivoilta, pidän. K-18 -leima kruunaa aina kaiken.”

”Legoja mullahan on 145 settiä. Duplikoita ei oo, mutta osa on avaamattomia paketteja. Classic Space -avaruuslegot alotti meikän harrastuksen. Mutta eipä kukkaan sillon tajunut säästää niitä paketteja.”

”Vuonna 1994 ennen joulua menin Thunderbirds-figurien kanssa tiskille (19 markkaa kappaletta) ja myyjä repii niistä hintalappuja. Kollektiivinen nauru synty, ku joku hippi ostaa lelukaupasta figuureja itelle. Niiden täytyy olla iskemättömiä hintalappujen kans.”

Tämän jälkeen Meistis kertaa erään inttiaikaisen tarinan Star Wars -figuureista, jonka avaamattomat laatikot eräs sankari oli onnistunut Meistiksen kämpillä repimään aukia. Muutoin pasifistisena ja pitkäpiimäisenä tunnettu Meistis naureskellen toteaa ottaneensa elämänsä pultit ja vinkkaa hyväntahtoisesti perään, että ”niillä vois nykyään olla arvoa”.

Levy-yhtiön pomona ja nappikauppiaana

Meistis tunnetaan myö JääMeri Tuontanto ky.:n yhden miehen toimistona. Nimestä hän avaa sen verran, että se on hatunnosto Radiopuhelimien levylle – lisäksihän siitä muodostuu Jari Meistamon nimikirjaimet. Levymyyntiä hän tekee puolestaan Psychedelican kautta. Levyjä käsien kautta on virrannut elokuusta 1998 lähtien.

”Psychedelican kustannustoiminta taas on kunnianosotus Olli Linnalle, joka mentoroi mua uusien bändien pariin. Pointti on ollut punkissa ja hardcoressa.”

Mutta heitetään toimittajan huomautuksena, että on se kattaus toki laajempi: Coffinshakers, Tommi Saha ja vapaat kuviot sekä Aivot edustavat toisenlaista Oulu-soundia. Meistis nostaa esille vielä muutaman esimerkin: ”Jytämpänä Hebosagil.” Sitten jälleen meistismäinen itseironinen naurun narahdus, leveä virne ja huolista jo vapautunut huokaus: ”Sitten tietysti tuo Väinö Tuonela ja kerettiläiset… Joka oli taloudellinen itsemurha”

Puhuttaessa nykylevymyynnistä ja jakelusta keskustelun aiheeksi nousee prässien määrä.

”Kolme kertaa, – anteeksi neljästi – tonnin painokset oon tehny. Pääpiirteittään sillä 500 painolla levyissä mennään. Nyt, kun on laskusuhdanne, niin entinen viidensadan painos seiskatuumasta on nykyään 300 kappaleen painos. Kymmenen vuoden aikana laskenu levyjenmyynti niin paljon, että en tiijä kannattaako enää ees julkasta.”

”Muutamasta kokoelmakasetista musiikin kustantaminen lähti. Ylivieskalainen Claymore pohti seiskatuumasen tekemistä. Mittailin aika monta kansivaihtoehtoa, mutta ei se vielä ottanut sillon tuulta alleen. Oltiin sitten rymyreissulla Provinssissa 1997, niin Hemminki P. vaati tämän tiimoilta julkaseen niiden tuotantoa. Levy tuli Hemminki P.:llä pihalle 1998.”

”Kansandemokratian levy – anteeksi, sehän on peräti viides tonnipainos – lähti kansainväliseen levitykseen. Wastedin ekan albumin kustansin 7000 markalla, johon bändin jätkien reagointi oli ’jee, päästään baariin!’ Psychedelicalla tuli erinäisistä syistä johtuen sitten breikkiä toviksi.

”2007 huhtikuussa sain vanhempien avulla nostettua JääMeri tuotannon jälleen eloon. 12 vuoteen oon tuutannu noin 50 julkasua. Välillä laittanut rahhaa sissään, että saahaan uusintapainoksia.”

Meistis on tuttu näky myös alueen marginaalifestareilla levymyynnin ohessa rehottavasta nappikaupasta – nimittäin rintanappikaupasta. Suurin osa alueen punkkareiden, hevareiden, rokkikukkojen ja baarien rintanapeista on Meistiksen käsien tuottamaa.

”Rannan Veskun syystä pyöritän nappikauppaa. Sitä oon tehny vuodesta 2008 lähtien. Tuli vaan heitto, että ’mistä saa rintanappeja?’ ’Ootapa pariviikkoa.’ Tilasin ekan nappikonneen ja PSK-kaupunnille tuhat nappia, sitte Qstockiin Happiteltalle ja siitä se lähti liikenteeseen.”

Tuontatohommat jäivät enemmän Raahe-hommiksi. Virityksiä toki Oulussakin on, mutta Meistis on niistä vaitonainen. Stupido Recordsin kanssa on pienimuotosta yhteistyötä, myyntiä ja managerointia yhtyeen ja keikkahostin takia. Manageriksi Meistis ei silti itseään myönnä.

Haastattelun tässä vaiheessa tulee mieleen kummallinen muisto Numerosta toukokuulta 2018, jolloin allekirjoittanut ja Meistis roudailtiin Jex Thoth sattumalta. Naureskellaan jutun absurdille piirteille ja hikisen lämpimälle muistolle muutoin niin kylmästä keväästä.

Kun haastattelun loppua kohden saadaan nykäistyä Jallut kurkkuun ja neloset kuplimaan mahalaukkuun, annan Meistiksen tehtäväksi määritellä itsensä. Kuvio menee seuraavasti:

”Annetaan kaikkien kukkien kukkia, mutta kasvituhomyrkkyjen käyttötarkoitustakaan ei tarvitse unohtaa. Meikä on monitoimimies ja teen vain mielekkäitä juttuja. Kuhan pystyy auttaan skenessä. Tää on mukavaa touhua.”

Ps. Julkaisun aikana pyörivään IIK-festareihin Meistiksellä on näppinsä pelissä. Vuodesta 2012 Näyhän Antin kanssa heillä on ollut filmiomistusoikeus muutamaan rainaan, jota on ”vuokrattu hyviin paikkoihin.” Sivujuonteena tähän liittyisi myös Marko ”Pyhis” Pyhäluhta (ei siis Pyhäluhta, kuten olemme erään kerran jo joutuneet oikomaan) sekä Creeping terror, joka on ”vanha kunnon kalkkunapätkä”. Mutta tämä tarina teidän pitää joskus Jallun hinnalla kuulla Meistiksen suusta, koska palstatila loppuisi.

—————————————————————————————————————————————————————————————————

Kuvattuna
G
Janne Vähälä

Genesis

Gamma

Graniitti

Galaksi

—————————————————————————————————————————————————————————————————

KOLLAUS
Aito oon ja paljon enemmän
Atte-Veikka Niemelä

“Aito G, aito G

aito G, aito G

aito G, aito G

aito G, aito G

aito G, aito G

aito G, aito G

aito G, aito G

aito G, aito G”

– PastoriPike

Nuorempana kuuntelemani musiikki oli joko vanhempieni levykokoelmista löytynyttä poppia tai kavereilta kasetille nauhoitettua rokkia, Metallica ja Anthrax kovimmin kulutettuina. Viidennelle luokalle ehdittyäni maailmani perustukset kuitenkin järkkyivät, kun eräs Teuvo Pakkalan ala-asteen penkkejä kanssani kuluttanut ystäväni esitteli minulle Wu-Tang Clanin klassikon Enter the Wu-Tang.

Alkoi räppilapsuus. Tykittelin nauhoittamaani Enter the Wu-Tangia korvalappustereoista jatkuvalla soitolla, aina siihen saakka että 1997 julkaistu Wu-Tang Forever löysi tiensä kasettikokoelmiini ja räppikokoelmani tuplaantui. Method Man oli kuumottavin gangsteri jonka tiesin. Räppiräkiksenä kuudennella luokalla käytin Bronxin reisitaskuhousuja sekä narahdin ensimmäisen ja viimeisen kerran karkkien näpistyksestä. Kulutin tolkuttomat määrät aikaa ja energiaa sen miettimiseen, ketkä ala-asteikäisistä koulutovereistani olivat aitoja hoppareita ja ketkä posereita. Kuuntelihan sitä Wu-Tangia jo moni muukin ja alikulkutunneleista saattoi silloin tällöin löytää DT Mobin puumerkit. Täysin en kitarapopin ikeestä ollut tuolloin vielä karannut: vaihdoin kuudennella luokalla lahjaksi saamani Blackstreetin klassikkoalbumin Rasmuksen punkpop-levyyn. Tätä mokaa en ole vielä 20 vuotta myöhemminkään antanut itselleni täysin anteeksi. Toisaalta on hyvä muistaa että Diddy myi kahdella ensimmäisellä levyllään platinaa. Räppipään maku ei aina ole erehtymätön.

Yläasteelle päästyäni soittoon alkoi päästä myös länsirannikon kaanoniin kuuluvia levyjä g-funkkiin tutustumisen myötä. Sommittelin tägejä kouluvihkoihin ja kuuntelin vanhempieni napinaa roikkuvista farkuista. Eihän ne voineet ymmärtää, ei Oulu ole NYC. Lukioaikoina kävin katsomassa Pipefestina tunnetun hämmentävän spektaakkelin, löysin muutamat suomalaiset klassikkolevyt jotka pyörivät edelleen soitossa ja jatkoin uppoamista syvemmälle riimisuohon. Tällä tiellä olen edelleen.

Aitouden diskurssissa olen enää passiivinen sivustakatsoja, jätin ortodoksian teini-ikään. Olen kuitenkin seurannut mm. Inka Rantakallion ja Elina Westisen tutkimusprojekteja tällä saralla. Luettuani Westisen uraauurtavan väitöskirjan ymmärsin, että kosmoksen kehä on kuljettanut minut matkustajana takaisin ala-asteen pihalle, jossa aikanaan pohdin samoja olemisen ydinkysymyksiä. Nykyään sentään ymmärrän, että aitouden kontekstisidonnaisuus tekee tällaisten kysymysten pohtimisesta turhaa. Tyyli on ikuista ja Nas on New Yorkin kuningas.

Vaikka olenkin kaikkiruokainen, on hiphopin ja räpin osuus kuuntelemastani musiikista ja muusta kulttuurin kulutuksesta merkittävin. Elämänkaareni vaiheen huomaan kuuntelemieni tyylien muuttumisesta helposti: backpacker-hoppia ei enää nuoruuden idealismin kadottua kestä juuri kuunnella. Eikä raa´inta mahdollista gangsta-räppiä, jossa sanat tappavat kuin Barakan runoissa. Nyt tarinan täytyy kertoa rakkaudesta löytymisestä tai menetyksestä, jotta siinä olisi särmää johon tarttua.

—————————————————————————————————————————————————————————————————

Lopullisesti kollautettu
Kuulumisia kaupunnilta
Matti A. Kemi

Kulttuuribingo.

”Kulttuuribingon tavoitteena oli ylläpitää tilaa, jossa on työtiloja taiteilijoille, galleria sekä esiintymistilaa.” Ensin Bingo oli Mäkelininkadulla (2011–2017) ja sen jälkeen Asemakadulla (2018–2019). Kirjaimellisesti kuvaavaa viimeisessä tilassa oli, että pimeästä tilasta ei löydy kelvollista kuvamateriaalia. Sääli sinällään, että taiteilijoilla on vapaata tilaa keskustassa entistä vähemmän.

Rock Poliisit.

Oulussa on vapaalla jalalla edelleen riffivaras. Mutta tärkeämpää lienee oululaisena kielipolliisina tivata, miksi sarjan nimi on kirjoitettu kielenhuolon vastaisesti. Eivätkö oululaiset rokkarit osaa enää edes fraseerata oikein?

Oma Oulu.

Mikko Salmi haluaa Oulusta maailmalle muutakin kuin huonoja raiskausuutisia ja puukotuksia. Julkisen sanan neuvosto pitää toimintaa arveluttavana ja palstatila täyttyy Hesarissa muun muassa Oulun oman propagggandalehtisen tiimoilta.

Ehkä vielä jonain päivänä kuulemme Oulusta jotain iloista, kuten vaikkapa omaleimaisten yhtyeiden maailmanvalloituksesta tai ihan vaan Tavastian loppuunmyydystä keikasta, lastenkulttuurin arvonannosta tai ihan vaan tolkkuja uutisia alueen vetovoimasta. Sitä ennen on vain myönnettävä, että oululaisten junttien agggressiivisuus kuuluu lööppien vakiokamaan. On siis tyydyttävä oman propagandaosaston viihdyttävään uutisointiin vailla kriittistä medianlukutaitoamme.

—————————————————————————————————————————————————————————————————

Kipsissä
Guru
Aleksi I. Pohjola

Termillä guru on uskonnollinen alkuperä ja se viittaa ennen kaikkea hindulaisuudessa valaistuneeseen uskonnolliseen opettajaan.

Hieman laveammin gurulla tarkoitetaan yleiskielessä myös tänä päivänä jonkin alan tai asian edelläkävijää, jonkinlaista esikuvaa tai suurta määrää tietoa ja/tai taitoa jostain asiasta omaavaa henkilöä.

Ja sitten meillä on uuden ajan ”gurut”; self help -kirjailijat, influensserit ja muut vaikuttajat.

”Johtajaguru Robin Sharma nousee aamulla kello 4.45 ja jokaisen kannattaisi tehdä samoin, hän sanoo”, kirjoittaa Helsingin Sanomat (26.8.2019) otsikossaan.

Johtajagurujen lisäksi otsikoissa vilahtelee taajaan myös esimerkiksi terveysgurut ja taloustieteen gurut. Harvemmin otsikoissa sen sijaan näkyy muistutus siitä, että gurut toimivat aina tietyn ajattelu- tai toimintatavan puolestapuhujina. He edustavat siis ajattelusuuntaa. Lisäksi tänä(kin) päivänä guruihin liittyy valtaa ja vaurautta; self help -kirjallisuus tai sosiaalisen median influensserit tekevät bisnestä. Kyynisesti ajateltuna he myyvät meille ajatuksia ja esittelevät tuotteita rahan ja vaikutusvallan takia, eivät hyvää hyvyyttään.

Mitä sitten?

Ensimmäinen ongelma muodostuu siitä, ettei ihmisen psyyke, terveys tai edes johtamistavat ole universaaleja. Ne eivät ole mustavalkoisia. Mutta ”guruille” ne ovat; se mikä toimii minulle, on universaali todistus siitä, että sen täytyy toimia myös sinulle. Gurun viesti on aina toiseuttavaa; se pitää sisällään kehyksen ja yksi gurun tärkeimmistä ominaisuuksista onkin tämän kehyksen häivyttäminen universaaliksi totuudeksi.

Toinen ongelma on media. Media rakastaa tarinoita ja ennen kaikkea se rakastaa yksilöllisiä sankaritarinoita. ”Gurusta” on helppo tehdä henkilöjuttu, mutta rakenteita ja asioiden kausaalisia suhteita käsittelevä juttu pitää perustella kymmenen kertaa paremmin toimituspäällikölle, jos sen haluaa saada julkaistuksi. Ihanteellisessa mediamaisemassa asian pitäisi olla juuri toisinpäin.

Kolmas ongelma on ihminen. Kautta historian ihminen on pyrkinyt tekemään asiat itselleen mahdollisimman helpoksi eikä oma hyvinvointi tai edes oma ajattelu tee tästä poikkeusta: Etsimme ratkaisua omiin ongelmiimme self help –kirjallisuudesta ja guruista, koska kuvittelemme, että ne ovat avain helppoon onneen. Kuvittelemme, että gurut ovat ajatelleet asiat meidän puolestamme. Totta kai esimerkki auttaa, mutta aivan yhtä usein se voi johtaa myös pettymykseen ja pahimmillaan itsesyytöksiin siitä, ettei kyennyt muuttamaan oman elämänsä suuntaa; seuraamaan gurua tai elämään omaa elämäänsä samalla tavalla kuin influensserin luoma kuva ”oikeasta” elämästä.

Self help -kirjallisuus ja gurujen esimerkit voivat olla oiva lisä lisäämään oman ajattelun tasoja sekä näkemään vaihtoehtoisia toimintatapoja ja mahdollisesti omien haitallisten käyttäytymismallien olemassaolo, mutta jotta kestäviin ja aitoihin tuloksiin päästäisiin, ne edellyttävät silti yksilöltä aktiivista itsetutkiskelua ja ymmärrystä juurikin niistä rakenteista ja kausaalisista suhteista; ymmärrystä siitä, etteivät asiat ole mustavalkoisia, vaikka gurut niin väittäisivätkin.

Sokeasti gurua, kulttijohtajaa tai ideologiaa seuraava ihminen muuttuu lopulta lampaaksi; välineeksi valtaan ja/tai vaurauteen. Sen on historia meille opettanut ja sitä opetusta meidän ei tulisi tässäkään ajassa unohtaa.

—————————————————————————————————————————————————————————————————

Kuukauen peliliike
Courchevel
Matti A. Kemi

Courchevel on pokeripelinä Omaha hold’em -variaatio, jonka ainoat varioivat osat ovat käsikorteiksi neljän sijasta jaettavat viisikorttia sekä käsikorttien jälkeen houkuttimeksi annettava ensimmäinen flop-kortti (burnattuna – tietenkin).

Kun alkukorotukset on käyty läpi, jaetaan kaksi flopin puuttuvaa korttia (burnilla) ja korotuskierros alkaa uudelleen. Muutoin turnin ja riverin kohdalla noudatetaan tyyppillistä Omaha-järjestystä, eli käsikorteista on hyödynnettävä kaksi kortti.

Pelimuoto on keksitty nimensä mukaisesti Ranskan Les Trois Valléessa sijaitsevasta laskettelukeskuksesta Courchevelissa. Legendan mukaan peli sai alkunsa pitkästyneistä turisteista, jotka kyllästyneinä muuhun kortinläpsintäänn keksivät variaationsa. Peli sai osakseen sen verran suosiota, että sitä pelattiin muun muassa – nyt jo kuopatulla – pariisilaisella Aviation Club de France -kasinolla.

Station’s Amputation eli Asema-amputaatio

Tämä Omaha-muotoinen variaatio pistää siinä mielessä pakkaa sekaisin, että se varioi kaiken lisäksi Crazy Pinapplea ja riverillään palaa takaisin Omahaan.

Taskukorteiksi jaetaan viisi korttia. Perus-flopin jälkeen pelaajan tulee luopua kahdesta käsikortistaan. Turnin jälkeen pelaaja luopuu kolmannesta käsikortistaan, ja riverillä taskukäsi tulee pelata siis omahamaisesti molemmin kortein.

Peli on kehitelty suljetulla (tässä kontekstissa yksityisellä) Oulun Asemakadun kasinolla, josta nimikin juontuu. Pelillä on suunnaton suosio sen kehittäjien keskuudessa. Pelistä järjestetään tuonnempana pienimuotoinen turnaus, joten shufflea kehiin ja peliä opettelemaan, baariapinat ja -kokit!
—————————————————————————————————————————————————————————————————

Grafeemit
Seinät puhuvat – sinä kuuntelet
Matti A. Kemi

Kuvat järjestyksessä: Numeron miesten alakerran vessa; Numeron miesten yläkerran vessa; Saaristonkadun puolen röökipaikka; Zivagon julistetaidetta; Tukikohdan itäpäädyn eteinen; Numeron miesten yläkerran vessan.

—————————————————————————————————————————————————————————————————

Agggressiivista bibliogggrafiaa
Ensimmäisestä Mooseksen kirjasta kolme lukua
Janne Vähälä

1. Selling England by the Pound

Genesiksen klassisen kokoonpanon (Gggabriel, Hackett, Banks, Rutherford ja Collins) kirkkain kruunujalokivi. Albumi, josta ei ei heikkoja hetkiä löydy ja albumi, josta Pelle Miljoonan poppoo ”lainasi” pääriffin Moottori tie on kuuma -kappaleseen.

Moottori tie on… Eiku Dancing with the Moonlight Knight

2. The Lamb Lies Down on Broadway

Ehta klassikkoalbumi progggressiivisten rockin temaattisten tuplalevyjen A-sarjassa yhdessä Pink Floydin The Wallin kanssa.

In the Cage

3. Invisible Touch

Tällä paikalla olisi aivan hyvin voinut olla joku alkupään levyistä, kuten Trespass Nursery Cryme tai Foxtrott, mutta nostan esiin tämän kasarihelmen jopa hieman parjatulta Gggabrielin jälkeiseltä pop-aikakaudelta. Mahteliaan avara äänimaailma.

Land of Confusion

—————————————————————————————————————————————————————————————————

Kuukauen epämääräne
Lyyli Hämärä huomiohuoraa kepulaisilla
Lyyli Hämärä

—————————————————————————————————————————————————————————————————

Konfuusio
Jenna Simula, BB-Sebastian ja muut iltasadun hahmot ennen nukahtamista
Matti A. Kemi

Eurooppamme – sen minkä jäsennämme jonkinlaisena kulttuurin kehtona tai viheriönä – on luisumassa eräänlaiseen henkiseen syksyynsä: romanttinen ajatus kansoista yhteisönä ja ilmiönä musertaa ideaalinsa kovaan nyrkkiinsä. Integroituminen on luonut tunnetuskan.

Unkarin ja Puolan tilanne on sanalla sanoen huolestuttava: Miten tällainen kuume voi käydä lapsiimme, joita ei rokotettu sittenkään demokratialla? Miksi meillä ei ole mitään, millä rokottaa nettosaajia takaisin kuriin ja itkuun? Koska me uskoimme, että olisimme terve perhe?

Katalaanit ja baskit ovat yllättävän rauhallisia lampaita, joita Espanja huiluineen toistaiseksi paimentaa. Käy mielessä, josko teurasaika koittaa, kun kekrikin jo pitkällä. Italiassa ihmiset ovat kaduilla vaatimassa itselleen jotain, mitä demokratia ei enää heille voi tarjota. Ihmiset lunastavat ahdingossaan lupauksia, jotka eivät täytä mitenkään enää humanistista ajatusta meistä, teistä ja toisista. Pohjoisen liiga kaipaa avoimesti sellaista aikaa, jolloin diktaattori tarjosi kansalle sateenvarjoa jonka alle piiloutua järjen valolta ja valistuksen sateelta.

Aikamme ideaali pilkka on, että näymmä tarjoamamme sateenvarjo ei kestäkään vääristynyttä historian puhuria ja tihkua, jonka mukaan vaikka Stalinin tarjoama kyynel vuonna 1956 olikin iso pelastus aavikolle. Nyky-Venäjän oppikirjojen mukaan – eli Putinin doktriinissa – Stalin on merkittävä sankari, jota on varjeltava ruostumasta näin liberaalissa tihkussa. Ilmanala on seisahtanut ja itäblokin demokratiat siirtyvät kaamokseensa.

Rauha on toisaalta pysähtynyt näennäisesti Euroopan ylle, mutta ilmanalassa on runsaasti okluusiota; Turkilla on kummallisen kireä nyöri pelleillä sekä Euroopan, Yhdysvaltain että muiden Nato-liittolaistensa kanssa. Erdoganin pelissä on tällä hetkellä yli 3,5 miljoonaa pelinappulaa, joilla pelata itsensä peliin. Tämä nyöri kiristää, tämä pelin häikäilemättömyys itkettää.

Kiinassa on ongelmia Hongkongin kaksinaisuuden kanssa, Venäjä tuntuu aiheuttavan kylmiä konflikteja jopa suojasään aikaan ja Venezuela on äärimmäisessä kärsimyksen tilassa. Boliviassa Evo Morales pääsi jotenkin kummallisesti lisäkaudelle, mutta meillä tätäkään asiaa ei oikein osata kummastella. Sen sijaan kummastellaan, että maassa alkoi taas sotilasjuntta, vaikka maa pitää epävirallista ennätystä itsenäisyyden ajan vallankaappauksillaan. Venäjä ja Kiina häärivät näissä kaikissa konflikteissa mukamas tuomareina, vaikka vaikuttavat pelinkulkuun.

Chilessä voidaan muutoin hyvin demokratiaksi, mutta kapinointi metrolipuista äityi lopulta jotenkin uhmakkaan väkivaltaiseksi näytelmäksi, jossa armeijan väliintulo muistuttaa kalvakkaasti pastellinsävyisestä kasarista ja sotilasvallankaappauksistaan. Ilmeisesti vallankumouksilla on jonkilaista tilausta maissa, joissa mikään vakaus ei ole aikoihin kestänyt kuin pari sukupolvea – jos nyt edes sitäkään.

Ehkä ihminen haluaa järkkyä, ehkä kansakunnan ei tarvitse olla yhtenäinen? Ehkä Euraasian liitolla olisi tulevaisuus, jos Ukraina siihen pakotettaisiin. Ehkä Kiina saa taltutettua ylikuumentuvan taloutensa ja Nalle Puh johtaa maata paremmin kuin Mao konsanaan.

Arabian kolkka on Dohan maailmanmestaruuskisoja kummallisempi paikka: siellä ollaan niin läkähtyneellä maratonin alkumatkalla, että loppua emme vielä näe toviin. Näymmä Hormutzin salmessa ei enää länkkärit kipparoi aluksiaan, eikä sinne näymmä muutenkaan ole muilla ole asiaa jos Irania on uskominen.

Kukaan ei toisaalta puhu Saudi-Arabian ja sen liittolaisten kummallisista tempauksista Irania ja Qataria vastaan. Siellä saattaa piipuista kohta tulvia muutakin kuin palanutta öljyä. Jemenikin on sen verran sekavassa tilassa, ettei YK enää raportoi alueelta mitään, koska työntekijöiden henki on kalliimpi kuin valtapelin seuraamisen.

Öljyä ei enää pulppua, asetelma sheikkien kanssa on aidosti tulenarka ja Greta Thunberg ei saanutkaan vielä Nobeliaan. Kaikki kontrafaktuaalinen päättely tässä tilanteessa on ajan hukkaamista.

Jenkeissäkin kaikki Trumpin vastaehdokkaat vaikuttavat väsyneiltä tai muutoin vaan senioreilta. Trumpiakaan tuskin syrjäytetään toiselta kaudelta, koska tyhmyys on langennut mantereen ylle ja mikään ei estä pimeyttä vallitsemasta keskilännen kaksinaismoralismia. Virkarikossyyte ei mene läpi senaatissa, joka on republikaanijohtoinen, ellei Trumpin nuoleskelun aiheuttama pyllistys aiheuta myötähäpeää muutoinkin heikosti koulutetun äänestäjäkunnan keskuudessa. Hurrikaani ei iske, koska mitään lämpimän ilman järkeistystä saati pyörrettä ei ole myöskään Trumpin päälaella.

On turha ilakoida gallupeista, koska Trump hävisi reilulla kolmella miljoonalla äänellä edellisetkin vaalit. Hänen pelinappuloitaan ovat valitsijamiehet, jotka takaavat republikaaneille pelissä ainaisen etulyöntiaseman.

Trump haluaisi olla kuten Putin, Erdogan, Kim ja Hu, mutta onneksi jossain on vielä aito ja sensibiliteettinen rajaama demokratia, mikä kaitsee ihmisyyttä.

Onko heillä lukutaitoa myöntää, että jenkkien taifuunipäällä ei olekaan tarpeeksi ajatusta mistään? Miksi meidänkään lukutaitomme toisaalta poikkeaisi, koska Brexitin läpiluku tuntuu aika hankalalta jopa reformistien puolelta? Miksi meidän Unionimme antaa Toisen saaren lipsua kohti mustaa aukkoa, jonka jälkeen valoa ei ole?

Mikä totuuttamme ja tiedostamistamme vaivaa? Miksi meillä on nykyään dualistinen ajatus vaikkapa journalismista, jonka pitäisi todentaa meille pelkästään (yhtä) totuutta?

Miten Boris Johnsonin parturi nukkuu öisin? Onko hänellä joku kampa, joka suoristaisi vaikka Pohjois-Irlannin vaihtotaseen tulliongelmien jälkeen suoraksi, yhdistäisi lopulta Saaren pelkäksi Irlanniksi ja riuhtaisisi Skotlannin takun itsenäiseksi suortuvaksi kohti avartuvaa viemäriä?

Mutta ikään kuin yksi sekopää ei riittäisi, Tropiikin Trumpiksi nimetty johtaja Etelä-Amerikan suurimmassa teollisuusmaassa riivaa, ravistaa ja häiritsee. Hänenkään mielestä maailmantuho ei ole vielä tarpeeksi valmis, mutta maailma palaa ympärillämme.

Saksalaisten yhdistyminen sinällään oli hegemoninen voitto. Mutta kansat eivät ole lopulta löytäneet toisiaan. Poliittinen puhe ja äärioikeisto on edelleen läsnä. Ksenofobisuus ja tausta historiaan on näymmä edelleen hämärä; mikään laki ja järki eivät hallitse nykyisyyttämme, koska menneen käsittely ei näymmä onnistu. Angelakin vapisee, eikä kukaan tiedä, miten maailmamme vakaantuisi.

Ukrainan-tilanne olisi ratkaistavissa, jos Unioni näkisi itsensä peilistä, virneilisi, uhkailisi ja sanoisi, että se olisi aidosti kolmas maailmanvalta. Rauhaanturvaajat vaikkapa Syyriassa lopettaisivat kansanmurhat, mutta toisaalta Turkin kurdit ovat vain tikittävä kansanmurhan alku aika lähellä Euroopan mannerlaattaa. Trumpin tilannehuoneessa on lasten leikkihuone, jossa kaikissa leluissa on jonkinlainen kosketushäiriö ja ruokinta-aikaan on liian pitkän tovi.

Valko-Venäjän ihmisoikeustilanteesta ei sinällään puhuta paljoa, eipä toisaalta myöskään sanavapausrikkomuksista ja integroitumisesta kohti Venäjää. Tämä mukamas eurooppalainen ihmemaa on kuitenkin vapaasti päättänyt lähentyä Putinia, mutta kuitenkin välillä myös antanut kättä Unionille, että suhteet näyttävät päällepäin edes jotenkin kiilloteltulta itäautolta, jonka ruostesuoja on pelkkä metateettinen käsite ennen sadetta ja koneisto yksinkertaisesti mätä kuten syksyn lehdet keväthangen alla.

Onkin siis nähtävissä, että jopa ”hegeliläistä hönkäystä” lukuun ottamatta teesi-antiteesi -ajattelu pelottaa ainakin tässä tilanteessa. Meillä on jopa europarlaamentikko, jonka mielestä jokin ajattelun tuottama Nukku-Matti päättää säästä sekä toinen blondi, jonka mielestä kasvatustieteen maisterina on ihan ok toisaalta ajatella, että evoluutiota ei ole.

Tila ja aika yksinkertaisesti loppuvat. Merkkimäärä juoksee mailinsa ja läkähtyy. En ehtinyt edes hämmentymään, miten sekä BB-Sebu ja Jenna saivat viime vaaleissa näin paljon ääniä. Ehkä he edustavat sitä kansaa, jonka mielestä me emme tarvitse järkeä saati tunnetta. Ehkä heilläkään ei olisi kiinnostusta Junes Lokan oikeudenkäyntiin maailman typerimmästä asiasta, mutta niin heillä on.

Joel Lehtosen myöhemmässä tuotannossa on allegoria ”tavallinen ihminen”, jolla viitataan huolettomiin, yksinkertaiseen maailmankuvaan nojaaviin ihmisiin, jotka pärjäävät kaikesta huolimatta. Yhtäkkiä en ole edes murehtinut heidän läsnäoloaan vallankammareissamme. Ehkä me vain kaipaisimme jonkinlaisen peittelyn tällekin, koska pimeys saapuu ja mörköjä on sen jälkeen kaikkialla. Välillä näiden asioiden miettiminen alkaa haukotuttamaan ja vallan väsyttämään. Välillä sitä havahtuu ja virkoaa, ettei heräisikään enää tähän maailmaan ja tällaiset painajaiset päättyisivät.

—————————————————————————————————————————————————————————————————

Kalma
Agggressiivisuus
Aleksi I. Pohjola

Agggressiivisuus on,
heikkoutta.

Agggressiivisuus on,
pelkoa.

Agggressiivisuus on,
epätoivoa.

Agggressiivisuus on,
kyvyttömyyttä.

Ja minä olen niitä kaikkia,
sillä olen heikko, pelokas, epätoivoinen ja kyvytön,
myöntämään,
että olen,
heikko, pelokas, epätoivoinen ja kyvytön.

Vieläkö siedät minua,
vaikka minä lyön,
sinua –
elämä –
vai joko menit pois,
koska olin heikko, pelokas, epätoivonen ja kyvytön?

—————————————————————————————————————————————————————————————————