Kollaus 10/2014

kansi

—————————————————————————————————————————————————————————————————

* Kuukauen kannanotto *KOLLAUS! *Kuukauen peliliike *Kul(l)ahtanutta *Kuvattuna *Äimäilyn rajakylillä * Lopullisesti kollautettu * Vii’en kärki

—————————————————————————————————————————————————————————————————

KOLLAUS!
Surun ja ilon sija
Atte-Veikka Niemelä

Lähiö. Neliön kolmiulotteinen muoto, jonka äkkiväärä fundeeraaja mieltää tylsäksi. Se on lähellä, mutta selkeästi erillään. Sisältää usein kaksioita, kolmioita ja neliöitä, vähintään 20 minuutin matkan päässä kävelykeskustasta. Vaikka kaikki tämä vaikuttaa tylsältä, huomaa lähiön hetken pohdinnan jälkeen monisyiseksi, kuin kilpikaarnaa kasvattavaksi ukkopetäjäksi.

Kaikki alkaa Le Corbusierista, modernistisen arkkitehtuurin heeroksesta. Hänen näkemyksensä oli, ettei muille muodoille tarvitse antaa arvoa, koska suorakulmakin on olemassa. Le Corbusierin brutalistisen harmaassa kaupunkivisiossa ihminen ajoi monikaistaista moottoritietä töistä nukkumaan kotiinsa, joka sijaitsi monikymmenkerroksisessa, todennäköisesti harmaassa betonikolossissa. Visio huokuu sveitsiläisen virkamiehen elämäniloa.

Suomessa ei onneksemme innostuttu kovin merkittävästi modernismista. Mansardikatot ja jugendlinnat ovat täällä aina olleet arvossaan, mutta ikävä kyllä modernismiaaltomme osui yksiin suuren muuttoliikkeen kanssa. Sotakorvauksien maksu viritti perusteollisuutemme uskomattoman iskukykyiseksi. Kun kasvanut prosessiteollisuus alkoi vaatia lisäkäsipareja palveluksiinsa, tarvittiin maamme kasvukeskuksiin uusia asuntoja pikaisesti.

Urho Kaleva Kekkonen antoi ukaasin rakentaa. Ja maassamme rakennettiin. Keskelle asutuskeskuksia ympäröiviä metsiä kaavoitetut lähiöt täytettiin betonikuutioilla hutiloiden ja estetiikka laiminlyöden. Tarkoituksena oli, ettei lähiötalojen elinkaari ylitä kolmeakymmentä vuotta. Pikaisesti rakentaen tyydytettiin vain juuriltaan reväistyjen maalaisten asuntojen tarve.

Lähiöiden rakennus maaltamuuttajien tarpeisiin sai aikaan kaksi valitettavaa lieveilmiötä. Ensimmäinen on rakennustapojen ja -taidon rapautuminen: kun 60-luvun lähiötaloja yhä edelleen asutetaan, ovat rakennuttajat ja rakennusyhtiöt ymmärtäneet, että huonommallakin laadulla pärjää. Miksi rakentaa parempaa, kuin vaaditaan?

Toista lieveilmiötä ymmärtääksemme on meidän pohdittava sekä lähiöitä ja niiden asukkaita, alunperin maalta kaupunkiin muuttaneita työläisiä, että kaupungissa jo ennen lähiöitä asuneita, yleensä ylempien luokkien asukkaita. Lähiöitä leimasi ja leimaa edelleen toiseus. Lähiössä asuvat moniongelmaiset, syrjäytyjät ja muut luuserit, joita kävelykaupungin yläluokka ylenkatsoo ja holhoaa. Lähiössä ei saa olla pubeja, koska sosioekonomisen mediaanin alle jäävä yksilö ei osaa käyttää alkoholia järkevästi. Siitä seuraa vain veritekoja ja vaaratilanteita. Lähiöiden asukkaiden olisi lisäksi tehtävä ihan pieniä tekoja: käytävä lastensa kanssa stadikalla jalkapallopeleissä ja tehtävä perheillallisia arkena yhdessä.

Sitä, kuinka työssäkäyvät vanhemmat ja kouluikäiset lapset löytävät tälle aikaa, ei kukaan kerro, mutta nykyiset valtiomme johtohahmot horisevat näitä samoja älyttömyyksiä. Pikantin lisänsä holhoamiseen tuovat ruskeaa ihoa ja islamia pelkäävät kansanedustajat, jotka eivät ole lähiössä käyneet mutta tietävät että siellä korjaa kuolo. Milan Kunderan tekstejä leimaa kaipuu sinne, missä me emme ole, sillä siellä asiat olivat hyvin. Kantakaupunkilainen tietää toisin: täällä, missä minä olen, ovat asiat taatusti paremmin kuin toisaalla.

Joskus minut valtaa kaipuu aikoihin, jolloin maailmani oli huolista tyhjä. Saatan tällöin ajaa lähiöön katsomaan sitä samaa pihapiiriä, jossa vietin 90-luvun alun. En edellenkään näe tuossa pihassa rauhattomuutta, vaan loputtoman pitkiä kesäpäiviä sekä eheän ja turvallisen pihapiirin, tavallisine iloineen ja suruineen.

—————————————————————————————————————————————————————————————————

Äimäilyn rajakylillä
Lähteekö Rajis miehestä?
Teksti ja kuva: Matti A. Kemi

Ikäväkseni täytyy todeta, että olen viettänyt ensimmäisen elinvuoteni Rajakylässä. Tämä asia on kaihertanut minua läpi nuoruuteni ja teini-ikäni. Itse asiassa se on jäytänyt minua näihin päiviin saakka.

Miellän itseni ainaisesti Itä-Patelan kasvatiksi, hiukan Länsi-Patelaan haikailevaksi tyypiksi, joka lopulta muutti muutamaksi vuodeksi lännen puolelle.

Viidennestä ysiin olin Rajakylän punatiilisessä koulubunkkerissa. Ensin  identiteetiltani Kuivasojan koululaisena, myöhemmin musiikkiluokkalaisena. Siinä näki kummaa toimintaa; 90-luvun lopussa skinit hakkasivat skeittareita ja skeittarit skinejä, hiiltyneitä, vielä savuavia autonraatoja pururadan varressa aamun liikuntatunneilla sekä oululaisen Monacon hillittyä vuokra-asujiston charmia verilammikoillaan ja mustelmillaan.

Näky oli aika värikäs ruokavälitunnilla ostoskeskuksen Röllimetsässä tai kertomuksineen entisestä naapurista, joka hämärissä olosuhteissa muuttui kalmoksi. Alaikäisen silmin paikallinen kinukki-kapakka-market, josta sai perjantaina oluet ja röökit tai vaikka huurteisen eteensä hyppytunnilla.

Sellaisen Rajakylän minä muistan.

Sitten sitä vanhemmiten järkyttyy, että omat kulmat ovat olleet karua ja raisua seutua, oikeaa Villiä Länttä, jossa oli elämänmakunsa ja tragediansa.

Kesäkuun kirkkaudessa 2009 kiersin alueella Periferia-seura Percén Arkkipercéenä ja mehustelin Pateniemen Housessa näitä juttuja kollegoilleni. Kun lopulta päästiin Kulkuriin, maijallinen autoja ratsasi Kulkurin etsien jotakuta karkuria. Pöytäseurueen eräs naisjäsen on silminnähden hiprakoitunut ja yritti iskeä poliiseja. Tarantellassa on kivan puhdasta ja asiakaskunta käyttäytyi. Ilmapiiri oli aikuisen silmin eri.

Paikat olivat muuttuneet täysin: Puistonpenkit ovat hajoittamattomina ja tägäämättöminä, istutukset olivat paikallaan ja yleisilme oli puhdas. Lauantai-ilta oli ratsiaa lukuunottamatta seesteinen, meluavaa nuorisojengiä ei missään notkumassa. Oikein hämmentyneenä ihastelin muutosta.

Kaveripariskunnatkin ostelevat Rajakylän laitamilta omakotitaloja ja rivarin päätyjä. Kehuvat seutua rauhalliseksi ja lapsiystävälliseksi. Oikein äimistyn ja epäilen. “Toki siellä on rauhallinen omakotitaloalue, mutta…” yritän miettiä hätäisenä vasta-argumenttia päässäni.

Ja kun sen kaiken muutoksen on nähnyt omin silmin, nyanssi piirtyy mieleenkin niin kirkkaana. Paikka on muuttunut ja minä edelleenkin yritän sotia identiteettiongelmaani vastaan. Viime aikoina olen myöntynyt, että osa identiteettiäni on Rajakylää.

Vastaus otsikon ontologiseen kysymykseen onkin tämän mietelmän jälkeen silkkaa helpoutta: Ei lähde. Tahrana sietämätön ja vaatii aivopesua, mutta mikään ei auta.

kuvat-4

—————————————————————————————————————————————————————————————————

Kuukauen kannanotto
Mordorin varjossa
Aleksi I. Pohjola

Ihmisillä on tapana muodostaa ryhmittymiä. Klassisia esimerkkejä ovat toki fyysiset kaveri-, koulu, harrastus- ja työyhteisöt, mutta aivan yhtä merkittäviä ovat universaalimmat tunnesiteet. Sosiaalinen luokka, aateveljet ja siskot, kotipaikkasiteet ja kotipaikkasiteiden sisällä olevat pienemmät alaryhmät, lähiöt.

Minä olen kotosin eteläisestä Oulusta, enkä ikinä ole asunut siltojen pohjoispuolella – enkä asu. Älkää käsittäkö toki väärin, ei minulla ole mitään pohjoisessa asuvia oululaisia vastaan. Yksilöitä hekin vain ovat, epäonnekkaita toki, kun ovat kohtalon oikusta päätyneet asumaan, sanotaanko nyt vaikka Toppilaan, Rajakylään, Linnanmaalle tai vaikka Pyykösjärvelle. Mordoriin – pimeään, kylmään ja ankeaan Ouluun.

Meillä etelässä kaikki on toisin. On vihreää lehmustoa, kaksi omaa jokea; Plaanaoja, joka lähtee Madekosken padolta, siitä Maikkulan eteläpuolelta virraten uljaana Huoransuoran vartta pitkin lehmusten reunustamia rantoja myöten, sukeltaa romanttisen läpi – sen hiekkarantaisen klassisen katutaiteen kehdon – jatkaen Oyksin portaiden ohi kohti Karjasiltaa laskien lopuksi Oulujoen suistoon. Pohjoispuolelle se ei mene.

Toinen joki on tietysti Oulujoki. Siitäkään eivät epäonnekkaat pohjoisoululaiset pääse nauttimaan. Uimaan täytyy mennä Taskilan paskalaitoksen varjoon, muutamaan mustavetiseen järveen tai pahimmassa tapauksessa Haukiputaan soramontulle. Ei käy kateeksi.

Myös ilmasto etelässä on suotuisampi elämiseen. Kaikki, jotka ovat kävelleet Tuiran siltojen yli pohjoispuolelle tietävät, ettei etelän lämpö Oulujokea ylitä. Onko pohjoisessa yhtään lehtipuuta? Tuskin, pelkkää synkkää ja ankeaa mäntymetsää. Etelässä on peltoidyllejä, perhosia kuhisevia niittyjä ja ikimetsään verrattavia taikametsiä. Pohjoista hallitsee moottoritie. 120 km/h lasissa ja äkkiä ohi.

Tuiran sillat on henkinen ja fyysinen raja kaikille eteläoululaisille. Sen takaa alkaa pimeä ja epämiellyttävä Mordor. Minä toivotan teidät kaikki pohjoisen epäonnekkaat tervetulleeksi miellyttävään Kontuun. Täällä kaikki on hyvin ja oman meijerin ansiosta myös voita on saatavilla leivän päälle – joka päivä.

—————————————————————————————————————————————————————————————————

Vii’en kärki
Lähiöräkälät
Lyyli Hämärä, Cpt. Hämminki ja Pimmeyen Peleko

V Kaksi Kulkuria (Rajakylän ostoskeskus)

Ryhdikäs paikka todeta, että oma elämä on siltikin raiteillaan. Erityismaininta karaoken tangoa venyttävästä kantavähemmistöstä, avoimesta pillerikaupasta sekä vasikoista.

IV Karjatupa (Karjasilta)

Ei varsinainen räkälä sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta ihan kiva nähdä, että puutarhakaupunginosan sivistyneistö alkoholisoituu. Erityismaininta, ettei paikka ole menettänyt anniskelulupiaan miltei kahteen vuoteen.

III Timpan mesta (Kirkkokangas)

Kosken korva viina -pullo seinällä, lattialla kanta-asiakaskuntaa, jonka jalat eivät ota enää alleen. Viime kesänä huolestuttavan paljon kiinni, kuulemma maksamattomia laskuja panimolle. Erityismaininta mauttomasta keittoruuasta näkkärin kanssa.

II Holvi (entinen Kaketsun räkälä)

Painostava väkivallan uhka yllä ja tiskin takana pesäpallomaila. Erityismaininta, että vasta kolmas törkeä pahoinpitely vuoden sisään pakotti viranomaiset sulkemaan paikan.

I Dixon (Toppila)

Erityisesti paikallisten liivijengiläisten ja bodareiden rehentelymesta, jossa on mahdollisuus karaokelle ja diskolle kummallisten laservalojen loisteessa. Erityismaininta todella sekaisin olevasta asiakas- ja henkilökunnasta sekä oksennuksen hajusta. Välillä sitä jopa uskoisi, että Oulussa harrastettaisiin anniskelulainsäädännön mukaista tarkkailua, mutta kukapa sitä nyt Toppilaan jaksaa mennä selvinpäin.

—————————————————————————————————————————————————————————————————

Kuvattuna
Lähiöissä
Janne Vähälä

Vähälä1

Vähälä2

Vähälä3

Vähälä4

Vähälä5

Vähälä6

—————————————————————————————————————————————————————————————————

Kul(l)ahtanutta
Maaseudun kaipuu kaupunkeihin ja takaisin
Aleksi I. Pohjola

Silloin 60-luvulla se toden teolla alkoi; agggraarinen yhteiskunta heivattiin ainakin mielikuvissa sodan jälkeisessä Suomessa syrjään ja parempaa elämää lähdettiin etsimään joukolla kaupunkien sykkeestä. Tai no, sykkeestä ja sykkeestä. Eihän siellä neonvalot välkkyneet, ilmapiiri oli varsin konservatiivinen ja alkoholiakin tarjoiltiin vain pöytiin, mutta kaupungissa oltiin, perkele!

Muuttoliike maaseudulta kaupunkeihin asetti paineita asuntopolitiikkaan. Edullisia asuntoja oli saatava nopeasti lisää. Tähän huutoon vastattiin kehittämällä lähiöitä. Oikeasti termi ”lähiö” esiteltiin ensimmäisen kerran Otto I. Meurmanin Asemakaavaopissa vuonna 1947 ja rintamamiestaloja voidaankin pitää ensimmäisinä lähiöinä. Nykyään ne ovat haluttuja ja idyllisiä asutusalueita, kuten esimerkiksi Oulun Karjasillalta löytyvä keskittymä.

Toden teolla nykyisiä lähiöitä alettiin rakentamaan juuri 60-luvulla, kun elementtirakentaminen yleistyi. Kehiteltiin ajatus aluerakentamisesta: Rakennuttaja löi pystyyn elementtitalojen armeijan ja niin oli maaseudun idyllistä mukava asettua harmaiden betonitalojen suojaan elämää rakentamaan.

Nyt kun ihmiset olivat asettuneen joukolla lokeroihin asumaan, tarvittiin palveluita. Perustettiin ostoskeskuksia; kauppa, kampaamo, kukkakauppa, myöhemmin apteekki ja pitseria. Lapset tarvitsivat koulun ja ehkä kirjastokin saatiin. Infrastruktuuria rakennettiin ja alikulkutunnelit tehtiin aina yhtä harmaiksi. Se luovuuden puuska siinä harmaassa seinässä tuomittiin vandaalien teoksi ja miljöö haluttiin palauttaa samaan ankeaan harmauteen kuin betoniauton pumpusta lähtiessä. Ainoastaan ilmansaasteilla ja kosteudella oli lupa värjätä pinta. Kukkakaupat katosivat ajan saatossa, apteekki ryöstettiin vähintään kerran vuodessa ja pitseriakin vaihtoi omistajaa kolmen kuukauden välein.

Lähiöistä kehittyi ajan saatossa eräänlaisia pienoiskaupunkeja. Kaupungille lähdettiin perjantaina – tai itse asiassa ei ihan kaupunkiin asti. Mentiin siihen isoon markettiin mikä oli siinä kaupungin laitamilla. Joskus juhlapäivinä uskallauduttiin ihan ytimeen saakka. Se oli kuin ennen vanhaan, kun maaseudulta lähdettiin isolle kirkolle. Nyt vain välimatka – ainakin fyysisesti – oli lyhyempi.

Tänä päivänä me kiroamme elementtirakentamista, keskustelemme luokkayhteiskunnasta ja väritämme poliittista keskustelua lainasanoilla kuten ”ghettoutuminen”. Betoni on meille edelleenkin pyhää ja ihmisten sekä elämisen jäljet halutaan häivyttää mahdollisimman tehokkaasti. Lähiöistä on tullut meille itsestään selviä kaupungin jatkeita – kaupunginosia. Viikonloppuisin me suuntaamme mökeille, maaseudun ja luonnon rauhaan – sinne, mistä me joskus niin kovasti halusimme pois.

—————————————————————————————————————————————————————————————————

Lopullisesti kollautettu
Peli nimeltä Törkeä-Yatzy
Matti A. Kemi

Kuuden kiven Yatzyssa on vain sitä jotain. Oulussa Törkeä-Yatzy on ollut erityisesti baarihenkilökunnan ja letkeiden notkujien suosikki. Itse tutustuin oululaiseen Törkeään Maikkelissa ja Leskisessä joskus kesällä 2007. Kuuden nopan Yatzyn likaisten noppien legendat tyhjentävät pöydän:

“Nimi ’Törkeä’ ja kuudennen nopan lisääminen tapahtui Virroilla vuonna 2000. Sieltä peli levisi melko rivakasti pääkaupunkiseudulle, Tampereelle ja Ouluun. Nykyään peliä pelataan Hangosta Inariin. Eri ryhmittymillä tulee omia sovelluksia, perinteitä ja sääntöjäkin, mikä on tietysti tervetullutta. Itse pelaan alkuperäistä Törkeää, joten Oulun nykyiset modifikaatiot on mulle kovin tuntemattomia. Esimerkiksi Tampereella ei tunneta ohiheittoa, vaan räjähtävilläkin heittosuorituksilla on omat nimensä; pelaajien kasinonimi voi olla logo jne.”

”Keisaruudesta pelattaessa on kuitenkin pysyttäydyttävä alkuperäisissä säännöissä. Törkeästä on kirjoitettu erinäisiin julkaisuihin ennenkin, ja yhtenäistä näissä on ollut pieni maaginen mystisyys lajin alkuperään ja perustajiin. Toivon linjan pysyvän, mutta samalla tietoisuuden upeasta lajista leviävän.” tähdentää anonyymiteetistaan noppien tavoin kiinni pitävä legenda, herra Xn.

Pitkään oululaisissa kuvioissa pyörinyt pelaajanimi Acidmies tähdentää tärkeimmän:

“Se on syytä muistaa, että kukaan ei pelaa pelin voitosta ei kä ketään vastaan vaan kukin pelaa omaa PB-tulosta. ja kaikilla on tähtäimessä keisaruus eli ME -tulos joka on tällä hetkellä tosi kova… En muista kenellä ja paljonko. Rahasta tätä peliä EI pelata. Herrasmieslajihan tämä on.”

”Ja jos noppa jää kantilleen eikä voida päättää mikä on luku niin silloin otataan käyttöön Kaurasen laki. Heittäjä saa tärräyttää pöytään siten että se tietty noppa kääntyy jollekin kantille. Termit ja tulosten nimiet on syntyneet tietyssä porukassa ja kiva, että ne nimet elää edelleen. Pikku-Dino, Nännit, Klassikko. Ja että jokaisella pelipaikalla eli areenalla on Oulussa oma nimi”.

—————————————————————————————————————————————————————————————————

Kuukauen peliliike
Tanskalainen Maxi-Yatzy eli Törky-Yatzy
arvostettuina suurheittäjinä ja kommentaattoreina:
Miikka Tukia (557) ja Nelli Rönkä (530)
heittojen ikuistajana ja keskeyttäjänä:
Matti A. Kemi (558)

Siinä missä oululainen Törkeä-Yatzy on pysynyt komboiltaan aika laiskana ja yläkerraltaan liian heiveröisenä, päätimme esitellä tanskalaisen Maxi-Yatzyn eli Törky-Yatzyn. Kuten alla olevasta kaavakkeesta nähdään, komboina heitetään 2+3 (’hytte’, tönö/täky) lisäksi 3+3 (’hus’, talo/sauna) sekä 4+2 (’tårn’, lipputanko).

Ylämummon satasen bonareihin pisteraja on 84: ihanteena on heittää numeroa kohti neljä samaa oululaisen kolmen sijasta. Bonarina tanskalaisessa lohkeaa huntti. Näin ollen epäonnistunut ylä- tai alakerta voi vielä toisilla bonuksilla varmistaa otteluvoiton. Sen sijaan oululaisen pistemääränä yläkerran ihannetulokseen 73 pistettä, josta bonareita tulee vain 57.
Kaavake tanskalaiseen törkeyteen löytyy muun muassa tästä.

Kun sinulla on liikaa aikaa: 7-Yatzy

Yläkerta vaatii ihannetulokseen bonuksiineen jo viisi samaa. Kombot ovat kummallisia. Jostain syystä suosiossa etenkin Tampereella. Wiki-artikkeli toimii jopa suomeksi.

“Muistaakseni se oli ihan jees.” Miikka Tukia mietiskelee.

Kun sinulla on aivan liian paljon aikaa: 12-Yatzy

On myös mahdollista heittää kahdentoista nopan Yatzya. Samalla kannattaa opetella tanskaa ja elämänhallintaa, koska 47 sarakkeen kolminpeli vie aikaa noin 4,5 tuntia tupakkataukoineen. Kannattaa myös puhtaasti äimäillä, mitä kombojen erisnimet tarkoittavat ja kuka on kapteeni.

“Sellaset fiilikset, ettei pelata enää ikinä.” Miikka virneilee.

“Levotonta hekotteluahan se oli.” Nelli Rönkä hihittelee.

Ottelupöytäkirja perjantaina 31.10. kello 14.50 aloitetusta tanskalaisesta Maxi- eli Törky-Yatzysta

Nelli (pelaajanimenä muun muassa Petra) ja Miikka ovat tahkonneet noppaa lapsesta lähtien. Miikka uumoilee, että hänen Törkeän ura olisi noin kolme-neljä vuotta vanha. Nelli arvelee pelanneensa vajaa kaksi vuotta.

He ovat myös pelanneet nurmella puisto-Yatzya isoilla puunopilla.

“Oiskohan puistonopilla pelattu kolmesti. Se on liikunnallinen, ku siinä on omat heittokuviot. Dokauspelihän se on.” uumoilee Miikka samalla, kun esittelee puistonoppiaan.

kuvat2

“Meikä on heittäny puistonopilla meikän parhaimman tuloksen.” Nelli innostuu ja jatkaa:

“Ja Jani on ihan käsittämättömän huono Yatzyssa. Se heitti puistonopillaki aivan käsittämättömän surkeesti.”

Allekirjoittanut ja Petra aiheuttivat pahennusta syyskuussa Törkeä-Yatzy -yhteisössä näyttämällä erästä ennätyslappua. Selvisi, että oululaisversion säännöt erosivat tanskalaisesta kaimastaan melkoisesti. Onkin syytä kysyä, miksi Miikka ja Nelli pelaavat vastavirtamaisesti eri säännöillä kuin muut noppakikat ja -reinot:

“Mä vain hain netistä erilaisia kaavakkeita ja törmäsin tähän. Turnauksessa heitettiin eka kerta tanskalaisilla säännöillä. Aiemmin yläkertaan riitti 75 pistettä bonareihin vähän hämärästi.” Miikka aavistelee.

“Tässä on enemmän haastetta.” Nelli lopettaa topakasti keskustelun.

Peliavaus heitetään. Miikka saa aloitusvuoron.

“Meillä on herrasmiessäännöt, ei nipoteta. Sääntöjä voi yhteisellä päätöksellä muuttaa. “ toteaa Miikka poistuessaan hakemaan röökejä ensimmäisellä röökitauollaan.

“Yleisesti yläkerta pitää olla täynnä, että saa lähtä röökille, mutta ei meillä oo niin väliä.” hän lisää heiluessaan rööki kädessä ja sytyttää.

“Eipä puhalleta nopille, jos ne pyörii.” Nelli valistaa tovi myöhemmin, kun Miikka yrittää taltuttaa hyrränä pyörivää kakkosta kolmoseksi.

“Lämmititkö vai kulutitko kolmoset loppuun?” tuskastunut Miikka huokaa. Yläkerta huutaa enää kolmosia.

Sanastossa ei ilmene suurempia eroavaisuuksia tanskan kielisessä versiossa. Spåren tosin on pari, lipputanko (tanskaksi ‘tårn’) on 2+4 ja ‘Dos spåren’ on tietysti kaksi paria. Yhtäkkiä keskustelu karkaa ”vittu-vitosiin” ja ”kulli-kutosiin”.

“Ja näihin liittyy noppien käyttäminen tietyissä ruumiinosissa.” Nelli kuiskaa arvoituksellisesti.

Syntyy valtaisa naurunremakka.

“Enemmän Peten juttuja.” Nelli jatkaa naurunremakan loputtua ja aloittaa uuden remakan.

“No on ne sullaki käyny!” Miikka kuittailee silmää iskien.

“No, mutta Olli heitti ainakin kulli-kutoset.” punasteleva ja kihertelevä Nelli saa vihdoin sanotuksi.

Strategiasta

Molemmat korostavat strategian tärkeyttä. Ero viiden nopan lälläri-Yatzyyn on selkeä. Kumpikaan ei halua heittää roskiin edes huonoilla pisteillä annettuja komboja. Toisaalta yläkerran eli kotoisammin Mummolan rooli korostuu:

“Jos jättää yläkertaan yhen, niin on pelkotila. Yläkerta kannattaa huolehtia ajoissa. Ja jättää alussa aina safe-ruudun. Onneksi tän voi nyt laittaa tähän kahteen pariin” Miikka aloittaa toisen kierroksensa.

“Netissäkin on strategioita, mutta parempi luoda oma strategia. Tasasesti täyttää taulukon. Ansaittuja pisteitä ei heitä roskikseen.”

Miikka ajautuu viiden viimeisen sarakkeen kanssa ongelmiin ja vetää lopulta neljä viivaa. “Tää on välillä hurjaa tää loppupelaaminen, ku tää on pelkkää viivan vetämistä. Yläkertaa ei kannattais jättää tälleen auki.”

“Pelin nimi on Yatzy.” Nelli kannustaa jättämään turhaksi käyneet kolmos-kakkoset.

kuvat-2

Kannattaako nopille puhua?

Miikka kannustaa puhumaan: “Jos sä haukut ja vittuilet nopille, niin kyllä ne karmalla kostaa sulle.”

“Ite mä en toisaalta usko tällasiin hommiin, mutta kyllä mä tässä höpisen niille, annan pusun ja näytän niille, mitä niitten pitäs tehä.” Nelli tunnustaa.

“Eli sä silti uskot siihen?” Miikka tivaa.

“Mmmh, ehkä joo” Nelli makustelee, mutta jatkaa: “Toisilla on huonompi onni noppien kaa ku toisilla.”

“Tässä ladattiin jo jotain rukouksia noihin noppiin.” Miikka ylistää heitettyään kolmanneksi viimeisellä kierroksella kakkos-Yatzyn.

“Mää jätän mahdollisuuden kaikkeen, en mä rukoile kaikkia jumalia, mutta siitä voi saaha itsesuggestiivista voimaa. “

“Voiks niin sanoo?” hämmästelee Nelli ja toteaa hetimiten: “Voi. Juurihan sä niin sanoit.”

“Jotku ei usko noppajumaliin, vaan keskittyy enemmän heittoon.” Miikka toteaa penseästi.

“Mulla on monesti kahden käden heitto.” taikauskoaan lopulta vankkumattomasti kieltävä Nelli kiusoittelee.

kuvat1

Parhaimmisto

“Kyllä mulla on ehottamasti kertalaakista Yatzy. Onks se edes mahollista, sellanen ihmettelevä fiilis.” Miikka täräyttää.

“Ku tässä kerran kannustetaan toisia parhaimpaan, niin kyllä se oli se, ku Matti nakkas 558.” Nelli muistelee. Myöhemmin hän vielä lisää: “Niin, ja olihan se ihan kova, ku Matin kaa huomattiin, että sen viimenen sarake oli yhesti sattuma.”

“En oo ikinä heittäny virheetöntä riviä.” Nelli huomauttaa.

“Meikä 5-10 kertaa.” sanoo Miikka nöyränä.

“Niin paljo?!”

“Ekassa pelissä tuli nakattua eka.” muikistelee Miikka.

“Tästä tulee niin hyvä mieli, ku kannustaa toisia parhaimpiin tuloksiin.” Nelli huomaa. Sitten hän tosin muistaa myös negaatiot: “Mulla viimesellä heitolla puuttu neloset yläkerrasta, eikä viivaa missään. Sitte en saanu yhtään nelosta. Sain tasan 470 pistettä, bonareilla ois tullu tosi kova enkkari. Surullista on myös välillä, ku noppia on menny hukkaan.”

Yhtämielisiä ollaan, että ensikertalaisilla ovat noppajumalat puolella. “Eka kertalaisilla on parempi tuuri.” Nelli sanoo.

Miikka näyttää Raisan viivatonta lappua, joka olisi tanskalaisella nykypisteytyksillä 581. “Joo, tää oli niinkö sen eka peli.” hyväntuulisesti hekotteleva Miikka toteaa.

Pöytäseurue hiljentyy pisteenlaskua varten tietäen, että Raisan tulosta ei tänään kolautetta millään.

“Mulla on koko laatikko täynnä lappuja, joita kertyny vuosien varrelta. Ostin ihan pelikirjan kirjaamista varten.” Nelli vinkkaa lopputulosten selvittyä.

“Ennätyslaput on säilytettävä.” Miikka kohauttaa olkiaan rentoutuneena, kun pistelaskun tulos on valmis.

Matsi pistein 496-362 Nellille.

Sitten kättelyt, kiittelyt ja oluen sihaus. Viikonloppu alkoi kovalla pelillä.

—————————————————————————————————————————————————————————————————

takakansi

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: