Kollaus 5/2014
—————————————————————————————————————————————————————————————————
*Vii’en kärki *Jatkot * Kollaasi *kusiputka *KOLLAUS! *Äimäilyn ytimessä
—————————————————————————————————————————————————————————————————
KOLLAUS!
Sä kasvoit imperiumi kainoinen
Markku Silvennoinen
Kun ajatellaan aikamme suurmiehiä, niin olisi mahdotonta sivuuttaa Suomen ainoa diktaattori. Hänen nimensä on Kalervo Juhani Kummola, tuttavallisemmin koko kansan oma ”Kale.”
Jokaisella tarinalla on alku, keskikohta ja loppu. Yhtäkään näistä kohdista ei voi todella ymmärtää ilman tuntematta toista. Kalen tapauksessa jo tarinan ensimmäinen luku antaa täydellisen selityksen sille, mistä hän ammensi kyynärpäidensä terävyyden ja pohjattoman vallanhimonsa. Kale näet onnistui kääntämään ankean synnyinpaikkansa lottovoitoksi.
Kalervo Juhani näki päivänvalon ja päästi ensimmäisen jyrähdyksensä todennäköisesti aivan helvetin harmaana ja loskaisena marraskuun 21. päivänä. Asiaa ei varsinaisesti auttanut se, että hänen synnyinkuntansa on kaikista maailman paikoista Raisio.
Jos Raisio ei sinulle ole paikkana tuttu, niin tänä päivänä kyseessä on Turun kupeessa sijaitseva maailman ainoa eritasoliittymä, jolla on kaupungin oikeudet. Sitä asuttaa sekakäyttäjien koko kirjo, joiden silmät ovat sameammat kuin vesi, jota afrikkalaisesta kaivosta kannetaan. Valot ovat päällä, mutta ketään ei ole kotona. Ja valotkin on jätetty aika himmeälle.
Jos Raisio on ylläkuvatussa jamassa vuonna 2014, niin voit vain kuvitella, miten virikkeellisestä kasvuympäristöstä oli kyse sodan jälkeisessä Suomessa. Tulevan suurmiehen elkeet saivatkin kaivatun ensisysäyksensä, kun pikku-Kalervo onnistui ensimmäistä kertaa muodostamaan silkkihapsiensa alla ajatuksen: ”Tämä ei ole oikein sitä mitä toivoin.”
Oli oltava jotain suurempaa, jotain parempaa. Jotain tavoittelemisen arvoista. Jotain mitä hallita. Jotain, mihin jättää jälkensä. Peltoaukea ei ihaile ketään, se ei taputa selkään hyväksynnän merkiksi. Oli siis selvää, että Raisio ei riitä.
HURMOKSESTA NORSUNLUUTORNIIN
Tarinan keskikohta alkaa niin kuin monesti överisentimentaalinen amerikkalainen elokuva. Ankeista oloista on paettava jonkin asian tai osaamisen siivellä. Elokuvissa ghettolapsukaisten toivo on usein koripallo. Kalen valinta oli jääkiekko, joka vei hänet suureen ja kauniiseen Turkuun.
Kuin enteellisesti, Kale valitsi pelipaikakseen maalivahdin, eli paikan, jolla on eniten vaikutusvaltaa ottelun lopputulokseen. Peluria ei Kalesta tullut. Raukka kun ei saanut edes silmiään kiinni. Mutta Kalervo ei ollutkaan mikä tahansa seula, vaan tuleva suurmies. Tämän ymmärsivät myös joukkuetoverit, jotka kannustivat hänen siirtymistään ominaisempaan rooliin, eli sikariportaaseen. Suuren johtajan elkeet alkoivat näkyä ja Kummola etenikin TPS:n markkinointipäälliköksi.
TPS-pesti veikin hänet oikeisiin saunoihin, joista todellinen nousu pääsi alkamaan. Jo vuoden jälkeen Kale näet jätti TPS:n ja siirtyi vastaperustetun jääkiekon SM-Liigan toimitusjohtajaksi.
Kummola näki iskunpaikkansa. Karl Marx aikoinaan sanoi uskonnon olevan massojen opiaatti. Kummola kuitenkin oivalsi, että aivan tällaisenaan ajatelma ei Suomessa pitänyt paikkaansa. Suomalaisten uskonnonharjoittaminen on ollut teollistumisen jälkeen pelkkää pakkopullaperinneluterilaisuutta, eli kirkkoon kuulutaan tavan vuoksi, mutta pyhistä ovista astutaan sisään vain kun on pakko, mielellään vain omiin hautajaisiin. Vallatakseen tämän katajaisen kansan ja saadakseen sen syömään kätösestään, tarvitsi Kale jotain muuta.
Kyse oli niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin kysynnästä ja tarjonnasta. Piti vain ymmärtää, että mitä suomalaiset kaipaavat. Maassa, jossa on pimeää yhdeksän kuukautta vuodesta, kaivataan viihdettä. Jotain, millä unohtaa tämä ainainen kaiho ja katkeruus edes hetkeksi.
Suomalaiset saavat vuoden mittaan tarpeekseen luonnonvoimista, joten SM-Liigan perustaminen iski juuri oikealla hetkellä. Jääkiekko oli siirtynyt sisälle halleihin jokaisella paikkakunnalla, joten kun uskonnosta tai muista viihdemuodoista ei ollut haastajiksi, jääkiekon kaltainen nopea laji, joka tarjoilee mukavissa oloissa väkivaltaa sekä mahdollisuuden rähjätä ja ryypätä, oli valmis menestysresepti.
Kale nousi hitaasti, mutta varmasti kohti suomalaisen jääkiekon korkeimpia palleja. Seuraavan kahdenkymmenen vuoden aikana luotiin pohjat tulevalle diktatuurille. Kuten aina, rautaa on taottava, kun se on kuuma, mutta sen kuumentamiseen tarvitaan hieman apua. Jääkiekon tapauksessa se tarkoitti menestystä, joka oli kiertänyt Suomea. Lähellä oltiin käyty, mutta paska oli valahtanut housuun ratkaisuhetkellä.
Kale tiesi, että seuraava askel oli otettava. Sitä varten vaadittiin uhkapeliä. Tuo uhkapeli oli ruotsalainen poppaukko nimeltä Curt Lindström. Kaikki tietävät mitä seuraavaksi tapahtui. 1995, Timo Jutila, Saku Koivu, Jarmo Myllys, Ville Peltonen ja Den glider in.
Kunnon uskonnollisen johtajan tavoin, Kale surffasi luomallaan aallolla ja nosti jokaiseen Suomen kolkkaan temppeleitä ja pienemmissä pitäjissä rukoushuoneita jäähallien muodoissa. Herran vuonna 1997 Kalervo Juhani Kummola oli näyttönsä antanut, kyynärpäitään käyttänyt ja tarpeeksi monta pikkusielua puolelleen haalinut tai joutessaan syönyt, että aika oli kypsä. Keisari Kale Ensimmäinen ja Ainoa nousi valtaan, eikä ole katsonut taakseen. Massat saivat opiaattinsa.
LIHAVIA LUURANKOJA
Menestystä ei koskaan kannata jättää vain yhden kortin varaan, eikä niin tehnyt myöskään Kummola. Jääkiekko vetosi massoihin, mutta lisävaltaa saa, kun valtaa itselleen lisää markkinoita. Kale ymmärsi reissuillaan, että vaikka suomalaiset ovat pidättyväisiä, niin kunnon jurrissa ei estoja ole. Jäähalleissa talipäät taputtavat, huutavat ja kiehuvat. Seuraava askel oli laittaa heidät laulamaan. Joten aina kun menette karaoke-baariin viihtymään ja laulamaan sitä iänikuisesta aikuisesta naisesta, muistakaa kiittää Kalea, sillä hän on suomalaisen karaoken ylpeä isä.
Tätä tietä Kummola on kulkenut aina tähän päivään asti, eikä kukaan tule hänen tiellensä. Vaikka ajatuskin suuren ja viisaan johtajan kuolemasta olisi vavahduttava ja kammottava, niin hänen suurin perintönsä tuleville nousukkaille on se, miten hän on diktatuurinsa rakentanut.
Diktatuuri rakennetaan sisältä vahvaksi ja ulkoista painetta kestäväksi, kun se nivotaan selkärangattomien jees-miesten, saunakavereiden ja selänpesijöiden ympärille. Heitä ei kuitenkaan saa pitää itsestäänselvyytenä. Kummolan todellinen suuruudenosoitus on ollut se, että hän on tehnyt itsestään korvaamattoman. Hän on emakko, joka makaa liejussaan onnellisena avaten nisänsä seuraajilleen. Suurmieskin on ihminen, joten Kalekin on ahne, muttei kuitenkaan niin ahne, etteikö ottaisi kavereitaan mukaan jaolle. Hän saa aina isoimman palan, mutta herkkuja riittää myös muille.
Tässä moni diktaattori menee vikaan. He ottavat liikaa itselleen, eivätkä anna omilleen tarpeeksi. Kummolakin tarvitsee rakkautta, jos rakkaudella tarkoitetaan riippuvuutta. Hänkin tarvitsee jonkun kertomaan pierun päästessä, että hänen metaanipäästönsä ei suinkaan löyhkää, vaan tuoksuu kuin ruusutarha, jonka vain taitavin runoilija osaa kouriintuntuvasti kuvata. Kummolan rakentama arkki kestää vettä, koska kaikki sitä asuttavat pikkupossut ovat hänelle velkaa elämänsä, rivitalo-osakkeensa nukkumalähiössä, turboahdetut perhefarmarinsa sekä kilpirauhasvaivaisen kääpiöpinserinsä.
Kalen kaverina on yksinkertaisesti kiva olla, joten miksi kukaan keikuttaisi venettä? Vaatii suurmiehelle ominaista julmaa juhlallisuutta sekä myös raisiolaista alemmuudentunnetta, että tällaisen utopian voi luoda.
Eläköön keisari Kale Ensimmäinen ja Ainoa!
Pentti Sainion kirjoittama Kummolan kääntöpiiri ilmestyi toukokuussa. (toim. huom.)
—————————————————————————————————————————————————————————————————
Äimäilyn ytimessä
Miksi minusta ei tullut suurmiestä?
Aleksi I. Pohjola
Maalasin rantaa taivaan,
preussinsinisen ja karmiininpunaisen sekoituksella,
lisäsin pensseliin vähän okrankeltaista ja,
koboltinvihreää sävyä.
En kait koskaan aikuiseksi kasvanut,
en kait koskaan vastuuta ottanut.
En kait koskaan sitä halunnut,
en kait koskaan sitä kaivannut.
Katsoin kauas kalliolta,
laskin puiden havuset,
haaveilin heinikolla ja,
heräsin alkuyön kosteaan henkäykseen.
En kait koskaan viisaaksi oppinut,
en kait koskaan älylläni loistanut.
En kait koskaan sitä halunnut,
en kait koskaan sitä kaivannut.
Leppäkerttu, heinäsirkka,
muurahaisten yhdyskunta,
lintuparvi valkoinen ja,
kettu kultaturkkinen.
En kait koskaan taitavin ollut,
en kait koskaan röyhkeäksi tullut.
En kait koskaan sitä halunnut,
en kait koskaan sitä kaivannut.
Ja siksi minusta ei tullut,
suurmiestä,
koska suuret teot vaativat uhrauksia ja,
minulla ei ollut rohkeutta tappaa,
sitä kauneutta,
joka suurmieheksi mielivälle,
on vain haitaksi.
En kait koskaan suurmieheksi kohonnut,
en kait koskaan seteleitä komistanut,
En kait koskaan sitä halunnut,
en kait koskaan sitä kaivannut.
—————————————————————————————————————————————————————————————————
Jatkot
Messiaan paluu
Aleksi I. Pohjola
Tasan vuosi sitten Kollaus teki kunniaa messiakselle, joka ei koskaan laskeutunut maan päälle. Teksti päättyi sanoihin: Taistelu tuskin on vielä ohi.
Ja sitä se ei todellakaan ollut. Paavo Väyrynen astui jälleen areenalle ja rynni Brysseliin oman valtavan tukijoukkonsa turvin. Väyryslandia – niin ehkä se on vielä mahdollista. Eduskuntavaalithan ovat jo ihan ovella ja Paavo tuntuu olevan jälleen elämänsä vedossa – Keskustan puoluejohdon kauhuksi.
Kollaus 5/2013, Messias, joka ei koskaan laskeutunut maan päälle
—————————————————————————————————————————————————————————————————
Kusiputka
Erään illan anatomia
Punainen solmio
Kyllähän te tiedätte sen kaavan; ensin on etkot, sitten juhlat ja lopuksi – jos hyvä tuuri käy – on vielä jatkot. Jatkojen jälkeen onnekkaimmat eivät nuku yksin, mutta sitä ei tarvitse tehdä epäonnekkaimpienkaan. Heidän tiensä vie hotelliin. Harmi vain, että sisustuksesta on tingitty ja sviittiin kuuluu pelkästään kusinen patja.
Tällä viikolla jatkoilta valtion hotellin kusiselle patjalle kyyditään talon omaa väkeä. Suomen puolustusvoimat ovat olleet melkoisessa mediapyörityksessä sen jälkeen, kun kaksi venäläistä sotilaskonetta loukkasi Suomen ilmatilaa toukokuussa.
Aloitetaan etkoista. Ensin paikalle saapuu rajavartiolaitos, joka ylpeillen kertoo uutiset ensimmäisenä. Tämän jälkeen paikalle tuleva puolustusvoimat ei halua päästää vanhaa kumppaniaan niin helpolla irtopisteiden makuun, vaan kertoo rinta rottingilla oman poikkeavan versionsa tapahtumista. Boolimaljalla tavatessa ei enää tervehditty.
Siirrytään juhlapaikalle, sillä paikalle on kutsuttu muitakin vieraita. Rajavartiolaitoksen ja puolustusvoimien saapuessa taksilla paikalle, on juhlakansan huomion varastanut dosentti Markku Salomaa. Salomaa vaahtoaa tiskillä, kuinka hänen salainen Nato-lähteensä kertoo, ettei Suomen ilmavoimat ole tehtäviensä tasalla.
On tanssien aika. Puolustusvoimat kohentaa itsetuntuntoa tanssimalla pääministeri Kataisen kanssa. Kiihkeä hyväily päättyy Kataisen ilmoitukseen, jonka mukaan Hornetit kävivät ihan siivellä tunnistaessaan ilmatilanloukkaajia. Salomaa ei ihan samaan yllä, mutta käy pyörähtämässä lattialla sotilasasiantuntijoiden ja Nato-komentajien kanssa. Rajavartiolaitos on tässä vaiheessa jo juonut itseltään jalat alta ja vetäytynyt syrjään nuolemaan haavojaan.
Pilkun jälkeen kerma kuoritaan kakun päältä nopeasti ja oven eteen jää notkumaan se kaikista sekavin ja huonoimmassa kunnossa oleva porukka. Niinpä ei ole kovin iso yllätys, kun samaan jatkopaikkaan eksyvät niin puolustusvoimat, Salomaa, Katainen kuin myös naapuruston muita loppasuita, Kääriäinen ja presidentti Niinistö etunenässä.
Jatkoilla kaikki kulkee totuttuun tapaan: Juodaan juomia, jotka pitäisi jättää siinä vaiheessa iltaa juomatta ja puhutaan henkeviä, eli huudetaan toisten päälle asioita, joissa ei ole mitään päätä eikä häntää. Puolustusvoimat ja presidentti Niinistö ajautuvat kiihkeään keskusteluun; Puolustusvoimat luulevat puhuvansa ylitöistä ja Niinistö Suomen puolustusvalmiudesta. Välillä keskusteluun osallistuu Kääriäinen, joka ei ole ihan varma kumpaan asiaan kommentoisi.
Lopulta homma karkaa käsistä, kun paikalle tulee kuokkimaan vielä puolustusministeri Haglund, armeijasta vapautettu Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen puheenjohtaja, joka kehtaa todeta käytännön olleen ihan normaali ja Suomen puolustusvoimien olevan tilanteen tasalla. Syntyy suoranainen kalabaliikki, kun jatkojen maskuliinit yrittävät varastaa irtopisteet itselleen.
Eihän siinä muu auta, kuin kuskata lopulta pojat maijan peräkontissa hotellille rauhoittumaan. Huutelu sellien välillä jatkuu pitkälle aamuyöntunneille asti, kunnes sankarit yksi toisensa jälkeen joutuvat toteamaan, etteivät enää edes itse tiedä mistä puhutaan ja painavat päänsä niille kusen keltaisille vaahtomuovipatjoille. Hyvää yötä Suomen puolustusvoimat. Hyvää yötä pääministeri Katainen ja puolustusministeri Haglund. Aamulla voi olla vähän pää kipeänä.
—————————————————————————————————————————————————————————————————
Vii’en kärki
Oulun vaalipiirin tyväenpiirin suurmiehet ja -naiset
Lyyli Hämärä
Suvi Lindén (vetyperoksidi-kok.)
Kansanedustajana 1995 – 2011, kulttuuriministerinä 1999 – 2002
Harvassa ovat ne ministerit, jotka joutuvat eroamaan oman korruptoituneen ajattelunsa takia, mutta ”meidän Suvipa” se hyvin senkin handlasi Lipposen II hallituksesta. Tiputtuaan lopulta eduskunnasta oli vielä hyvä näyttää äänestäjäkunnalle selkeästi, ettei virheistä opittu.
Suvi kehtasi vielä olla silmät ymmyrkäisinä, kun Sanna ”Tuulikin tytär” Ukkola uteli, onko kyseenalaista myöntää ministeriön tukia golf-seurasisäpiirille, jossa neiti Lindénillä oli osakkeita.
”Hän myönsi virheensä ja kertoi, ettei ollut tajunnut, että golfosake katsotaan sijoitukseksi ennen kuin luki asiasta Ilta-Sanomista.” – http://fi.wikipedia.org/wiki/Suvi_Lindén –
Seuraavan kerran ministeriksi päästyään Lindén sekoili estolistojen kanssa ja yritti rajoittaa sananvapautta.
Jäätyään vihdoin rannalle eduskunnasta Suvin viimeisimpänä kiusauksena voidaan pitää Oulun seudun koulutusyhtymän palkkioskandaalia, jossa kuukausipalkkiot maksettiin erilaisina toimenpidepalkkioina ja Lindén nosteli surutta huikean eduskuntasekoilunsa saavuttamaa sopeutumiseläkettä täysimääräisenä.
Miksipä sitä nyt kerrasta oppisi – varsinkaan hiusten vaalentamisen suhteen.
Tuulikki Ukkola (lib.sit/kok.)
Kansanedustajana 1991 – 1995 (lib.), 2007 – 2011 (kok.)
Vanha Kalevan toimituskunnan rääväsuu Ukkola onnistui Liberaalisen kansanpuolueen puheenjohtajana riitauttamaan loputkin individualistiset liberaalit. Kun tämäkään ei riittänyt meriiteiksi lievästä harhaisuudesta tunnetulle, vanhana journalistisena haukkana esittäytyvälle Tuulikille, hän ylisti Seiskaa sananvapauden linnakkeena – kirjotusvirheineen.
Lyly ”Hei-mä-oon-Lyly” Rajala (sit./nuors./kd./kok.)
Kansanedustajana 2003 – 2011 (Humppa-jeesukset /loikkapuolue-Seekomus)
Kepeästi yli puoluerajojen hypiskellyt Lyly ”Lyly-1” Rajala muistetaan viimeisimpänä Helsingin Sanomain kalapuikkoviiksi-kalabaliikista.
Lylyä kohussa suututti, ettei hänellä ole ollut muista ahdistelijoiksi nimetyistä jäsenistä poiketen viiksiä.
Matti Ahde (SDP)
Kansanedustajana 1970 – 1990, 2003 – 2007, ministerinä 1982 – 83, 1983 – 1987
Veikkauksen puheenjohtajan Vakio ei mennyt oikein, kun kosketteli isompaa pottia. Potkuthan siitä kahjahtivat Ahteen poteille.
Sitten joku vielä kehtaa kiusata Hilkkaa (vaimo) ja Jussia (koksu-poika).
Olli Immonen (ps.)
(Nivalaiseisena junttina 1986 – , kanssasekoilijana 2011 – )
Erilaisia lastenkirjasarjoja Olli Immosesta, lasten tykkäämästä trolli-hahmosta:
Ollin avaukset ovat natsistisia
Olli on erilainen. Olli tykkää bi-miehistä
—————————————————————————————————————————————————————————————————
Kollaasi
Suurmiesten ja -naisten yhteneväisyys
Aleksi I. Pohjola
Mikä yhdistäisi suurmiehiä ja -naisia, niin niitä hyviä tekoja tehneitä, merkittäviä kulttuurillisia saavutuksia luoneita, kuin myös niitä pahoja tekoja tehneitä; tuhansia tappaneita ja kansoja alistaneita? Tätä kysymystä pyörittelin mielessäni, kun peilasin historiaan jääneitä, historiaa muuttaneita ja jo unholaan painuneita suurmiehiä ja -naisia.
Legendan mukaan Napoleonella oli yksi kives, mutta Margaret Thatcherilla todistettavasti niitä ei ollut yhtään. Kristoffer Kolumbuksen seilasi meriä pitkin, kun taas Amelia Earthart katosi lentokoneensa kanssa ylittäessään Atlantia. Mannerheim ratsasti hevosella, Stalin siirteli joukko-osastoja kartalla. Martin Luther King taisteli kansalaisoikeuksien puolesta, kun taas Martin Luther käynnisti uskonpuhdistuksen naulaamalla vuonna 1517 kuuluisat 95 teesiään Wittenbergin kirkon oveen.
Yhtäläisyyksiä historian suurmiehistä ja -naisista on siis kovin vaikea löytää. Suurmiehiksi ja -naisiksi kohonneita ihmisiä on ollut tuhansia vuosia, he ovat toimineet eri yhteiskunnissa ja eri yhteiskunta-asemissa, elinoloissa ja kulttuureissa sekä heitä on tullut elämän joka osa-alueelta. Joukko on siis varsin kirjava. Mutta yksi asia näitä kaikkia yhdistää: Patsaat. Suurmiehistä ja -naisista on kautta aikojen veistetty patsaita.
Paleoottiselta kaudelta tai tutummin kivikaudelta ovat peräisin vanhimmat säilyneet ihmisen tekemät veistokset. Kivikaudella ihmiset elivät pienissä yhteisöissä ja liikkuivat ruoan perässä laajoilla alueilla. Myöhemmin maanviljelyn myötä kehittyi ensimmäiset korkeakulttuurit; esimerkiksi Mesopotamia ja Faaraoiden Egypti. Ramses II
Varhaisten korkeakulttuurien jälkeen seuraava merkittävä hetki patsaskulttuurissa voidaan määrittää antiikin Kreikkaan ja Roomaan. Kreikkalaiset kuvanveistäjät keskittyivät ihmisruumiin realistiseen kuvaamiseen ja miehinen kauneusihanne noudattelee edelleenkin pitkälti kuuluisan Antiikin kreikkalaisen kiekonheittäjän vartaloa. ntiikin Roomassa taas oli suuria ja historiaan jääneitä sotapäälliköitä ja valloittajia, joita ikuistettiin kansan ihasteltavaksi. Marcus Aurelius
Kiinassa noin 250 eaa. sitten elänyt Qin Shi Huangdin puolestaan rakennutti noin 8000 yksilön terrakotta-armeijan vartioimaan omaa hautaansa. Terrakotta-sotilaat ovat lähes oikean ihmisen kokoisia, joten paikalliset kuvanveistäjät ovat varmasti olleet hyvin työllistettyjä. Terrakotta-armeija
Tämän jälkeen hallitsijoita on kuvattu patsaissa aina tähän päivään asti. Osa patsaista on pystytetty vasta pitkälti hallitsijan kuoleman jälkeen, kun taas osaa patsaista käytetään henkilökultin vahvistamiseen jo hallitsijan eliniän aikana. Kim Il-sung ja Kim Jong-il
Kuten alussa mainittiin, myös muista kuin hallitsijoista on tehty patsaita. Kristoffer Kolumbus vartioi merta Barcelonassa ja Amelia Earthart pitää majaansa Hollywoodissa. Mannerheimin patsaan voi Suomessa nähdä useammassakin kaupungissa, mutta se kuuluisin lienee silti Helsingissä. Stalin puolestaan koki tekojensa seuraukset ja Tšekkoslovakiaan pystytetty valtava Stalin-patsas räjäytettiin taivaan tuuliin vuonna 1962.
Mustien kansalaisoikeuksien ehkä suurin puolestapuhuja, Martin Luther King, katselee maailman menoa Washingtonissa ja pyörittelee varmasti päätään ensimmäisestä mustasta presidentistä huolimatta. Kaimansa esittelee puolestaan teesejään muun muassa Dresdenissä.
Alussa mainituista hallitsijoista Napoleon on saanut kuuluisat kasvonsa moneen patsaaseen, muun muassa Korsikan saarelle Ajaccioo ja Englannin rautarouva Thatcher puolestaan edustaa tyylikkäänä Westminsterissä.
Niin ja se kaikkein vanhin tiedossa oleva ihmistä esittävä patsas. Se löydettiin Itävallasta vuonna 1908. Patsas on ristitty Venus-patsaaksi ja se esittää naista. Sen iäksi on arvioitu 25 000 – 35 000 vuotta. Ruumiinmuodot ovat tarkoituksella korostetut; rinnat ovat suhteettoman isot ja hävyn seutu on veistetty tarkasti. Patsaan oletetaan liittyvän hedelmällisyyteen sekä lisääntymiseen ja se on eräänlainen kumarrus kaikille naisille, maaäiti-jumalattarelle. Vive la femme!
—————————————————————————————————————————————————————————————————
Kollaus 