Kollaus 12/2013
*KOLLAUS! x2 * Musta-8
—————————————————————————————————————————————————————————————————
KOLLAUS!
Kiitos 2013-2013
Aleksi I. Pohjola
Kun joulu alkoi hellittämään otettaan ja vuosi alkoi vääjäämättä kääntyä iltaruskon puolelle, oli aika lähteä pienelle kävelyretkelle muistelemaan, millaisen jäljen vuosi 2013 tulisi piirtämään vuosikirjan lehdille.
Kuljin lähes mustassa maisemassa vesitihkun muodostaman sumun ympäröimänä, ilman sen suurempaa päämäärää. Oli ollut ennätyksellisen lauha joulu – joulurauhakin julistettiin Suomen Turusta tänä vuonna sateenvarjoihin ropisevien pisaroiden säestyksessä.
Vanhat rintamamiestalot seurasivat toisiaan, säntillisenä saman muodon säilyttäen, vain välillä väriä vaihtajen. Oli keltaisia, punaisia, vihreitä, sinisiä ja valkoisia taloja rinta rinnan, ilman näkyvää kaavaa.
Kun olin jo tovin vaellellut ympäri katuja, pystyi vastaantulevien ihmisten määrän silti laskemaan yhden käden sormin. Koko kaupunginosa tuntui paenneen liukkaita ja pimeitä katuja koteihinsa. Aikani kuljettuani, huomasin erään talon edessä kirkkaana roihuavan ulkotulen, kuin merkkinä jollekin, että olet oikean talon kohdalla tai kuten myöhemmin tulisin huomaamaan, juhlistamassa iloa ja yhdessäoloa.
Talon kohdalle päästyäni hidastin vauhtiani. Ikkunoista loisti pehmeän keltainen valo, joka suorastaan pakotti katsomaan sisään. Ikkunan edessä oli pieni pöytä, jonka ympärille oli kerääntynyt kaksi ystäväpariskuntaa. Vuosia jo tunteneet ystävykset olivat taas pitkästä aikaa kokoontuneet muistelemaan vuoden iloisimpia, kuin myös niitä vähän surullisempiakin hetkiä, joita vuosiin väistämättä myös mahtuu. Välillä naurettaisiin, välillä oltaisiin vain hiljaa.
Koko talo hehkui lämpöä ja välittämistä, sitä näkymätöntä, mutta silti selvästi nähtävää iloa ja valoa, jota syntyy ainoastaan onnellisista ihmisistä. He olivat tärkeiden ihmisten ympäröiminä jakamassa ilot ja surut, nauramassa naurut ja itkemässä itkut. Heidän elämänsä oli juuri tällä hetkellä onnellista.
On onni jakaa hyvä tarina ystävien kesken. On onni, kun joku kuuntelee kun kiukuttaa, ja on onni, kun on olkapää, johon itkut voi itkeä.
Vuoteen 2013 mahtui paljon hyviä hetkiä: Iloa, naurua, huoletonta hauskanpitoa ja elämästä nauttimista. Kuului siihen myös välillä toki sitten niitä huonompiakin aikoja: Itkua, surua, kipua ja elämän ikävämpää puolta. Silloin ystävät ottivat kädestä kiinni, kuuntelivat ja ymmärsivät. Eivät kääntäneet selkäänsä, vaan tarjosivat olkapään.
Vuosi 2013 jää vuosikirjan lehdille ajanjaksona, jolloin ymmärsin elämästä jälleen hivenen enemmän. Sen niin merkillisestä tavasta muuttaa suuntaansa täysin yllättäen, sen hetkellisyydestä ja katoavaisuudesta, mutta myös siitä, kuinka elämä koostuu pienistä asioista ja kun niistä pienistä asioista oppii nauttimaan ja iloitsemaan, on tämä elämä kuitenkin jollakin tavalla elämisen ja kokemisen arvoinen.
—————————————————————————————————————————————————————————————————
KOLLAUS!
Levolle lasken luojani
Matti A. Kemi
Olen äärimmäisen kiitollinen vuoden 2013 unimaailmalleni ja –kuvilleni. Haluaisin palavasti kertoa tämän kaiken äänimaisemineen ja liikkuvin kuvin, mutta koska moinen ei toistaiseksi ole mahdollisesta, yritän setviä unikosmokseni sanataiteellisin keinoin:
Eräänä tuulisena, syyskuisena tiistaiaamuna erään puhelimen soittoon. Olen juuri puhunut unessani esimieheni kanssa tulevista työtehtävien muutoksista. Työnantajani ilmoittaa saman sanoman hiukan muunnelluin ilmaisuin minulle. Säikähdän tunnetta, jossa unimaailmani ja todellisuus kohtaavat.
Länsi-Patelassa istun jättiläsmäisen polkupyörän varjossa hiostavan kuumana kesäkuisena yönä. Poliisit yrittävät häätää minua pois naisystäväni huomasta. Puoliääneen ihmettelen virkavallalle, mitä tapahtui rakkauden kesälle 2013?
Puolituttavalliset seurueenijäsenet alkavat rettelöimään poliiseja vastaan. Kauempana meistä puhkeaa supernova. Uneni päättyy levolliseen tunteeseen, ettei minua tarvitse liikkua kesäkuisena lauantai-iltapäivänä sängyltäni mihinkään.
Tapaan eräässä päiväunessa edesmenneitä sukulaisiani sukupolvia ennen minua. Toisten kanssa kommunikointi ontuu, joidenkin kanssa se soljuu. Läheisesti tuntemani vainajat eivät suostu puhumaan kanssani sanaakaan. He hymyilevät minulle ystävällisesti, mutta ovat liian kiireen pilkkaamia osallistuakseen keskusteluun sukuni tulevista vaiheista.
Välillä tunnistan tosiasian, että olen jossain Tuonelan porttien tuntumilla, koska kaikki keskustelukumppanini ovat kuolleet. Välillä testaan itseäni ja seuruetta täysin typerryttävillä kysymyksillä: ”Esteri, etkös sinä kuollutkin kesällä 2001 tai 2002? Olin kantamassa arkkuasi Andersonin Pera rinnalla.”
Kuva on musta-valkoinen, ääni on välillä hukassa. Tekstitys pyörii huonossa sykrossa, enkä ymmärrä kovin hyvin espanjalaista käännöstä. Seikkailen isossa, betoninkoleassa labyrintissa keskellä ylivalottunutta kaupunkia. Aivan kuin jahtaisin itseäni. Ennen heräämistäni kuulen Sibeliuksen Tapiolan alkusoitannon hyräiltynä. Jossain kauempana on Kalevi Sorsan ja Paavo Lipposen tapaiset puhujat, joku takoo oveani ja minun poistuttava paloportaita pitkin kadulle. Sitten unessani soi ovikello.
Postin työntekijä haluaa luovuttaa minulle paketin. Vituttaa vastaanottaa avant-gardé –unien jälkeen CdOn.comin pakettia.
Tyttöystäväni jahtaa Losissa pieniä baptistikirkkoja, jotta kuulisi suosikkikohtansa raamatusta. Se ei ole Ezekiel 25:17, vaikka viime yönä raivasimmekin läpi Pulp Fictionin. Tässäkään ei ole muuta väkivaltaista, kuin losilaisten kirkkojen neonvalot ja vapaana mellova liikenteenkajo. Etäällä kuulen kaunista gospelia, jota en tunnista omassa levyhyllystäni soivaksi. Joulukuinen iltapäivä herätä hämärässä huoneistossa ja miettiä unen hienoja sovituksia ja tapahtumia.
Levolle lasken uneni. Te olitte kerta kaikkiaan tänä vuonna kummallisia ja äänekkäitä kuin luojanne konsanaan.
—————————————————————————————————————————————————————————————————
Musta-8
Kiitos, Oulun kaupunki 2013-2013
Lyyli Hämärä
”En ole puolesta enkä vastaan. Pikemminkin päinvastoin.” – Paavo Väyrynen
I Kallioparkin räjäytystyömaa
”Ty-ty-tyng, ty-ty-tyng. Täng-täng-täng-täng.”
II Arinan purkamat rakennukset
…eivät kuulu kaupunkimaisemaan, vaan asiakasomistajille.
III Kallioparkista aiheutuneet hajuhaitat
Hienoa olla jonkin humppamaijan keikalla Tähdessä, haistella bensiinin ja räjähteiden koktailia ja tuntua tyhmentyväsä joka siemauksilan.?!!!!
IV Kaavoitus
Ei edes vituta Arinan korruptiokaavat, mutta lähinnä kikkailu kaavoittaa lopusta Etu-Lyöyttyä tai Taka-Lyöttyä. Keskustan alueelle onkin hyvä sitten rakentaa mitäänsanomatonta, agggressiivisen tylsää ja taatusti rumaa lasikatetta toimistokäyttöön, ettei keskusta elävöidy enää kuin Keskustan puoluekokoukseen joskus 2052.
V Rotuaari
Näyttää nuorison silmissä aivan liian hyvältä skeittaukseen ja vapaaseen notkuntaan. Näyttää liian hyvältä Noksun poispotkimasta dippa-inssistä Leskisen terassilla. Näyttää hyvältä sateisena kesäyönä, kun poski on kiinni katukivityksessä ja kaverisi on tajutottomana maassa. Näyttää hyvältä ihan muuten vaan lämmitettynä loskasateessa ja jouluostosvitutuksessa.
VI Keikkatarjonta 2013
Chuck Berryn keikka oli kovinta sekoilua koskaan. Myös Chuck Berryltä.
VII Uusi Snuukkeri
Teki ihan hyvää siirtyä henkisestä, kusisesta syöveristä valoon, reunalle ja parempaan asiakaskuntaan. Carillo-cippis!
VIII Vapautunut ilmapiiri
Tyttö saa suudella tyttöä baarissa, puistossa voi heittää frisbeetä ja sihauttaa, bulevardille voi seisahtua savukkeelle ja ihmisiin voi edelleen tutustua vaivattomasti, koska Oulu oli taas Oulu ilman pippurisumuteiskuja puhetilaisuuksiin tai vajaamielisiä myllytyksiä kukkamekkoisille miehille tai vihreitten kaupunkivaltuutettuun.
—————————————————————————————————————————————————————————————————
Kollaus 