Kollaus 11/2013
* KOLLAUS! * Kuukauen epämääräinen * Äimäilyn ytimessä *Suljin * Kuuen kärki *Kul(l)ahtanutta *Kaiku *Kuvattuna *Lopullisesti kollautettu
—————————————————————————————————————————————————————————————————
KOLLAUS!
Monta elämää päällekkäin
Haastattelu: Matti A. Kemi, Aleksi I. Pohjola Kuvat: Aleksi I. Pohjola
Kaija Hinkula, 29, Pikisaaren ateljee, 36 neliömetriä, keskusteluhetki 24.11.2013 kello 14.06 – 14.51 marrasauringon laskiessa merelle.
Ateljeesta, työhuoneesta, gallerioista
“Aamupäivä on aika maalata. Sillon on virkeimmillään. Yöllä ei onnistu. Kun herrään, keitän kahavit ja laitan radion päälle. Katon, mitä tapahtuu.”
“Mitä siitä tullee, ku työhuone on kotona? Työhuoneen oven voi onneksi sulukia. Aiemmin oli selkempää, ku työhuone oli Hiukkavaarassa: menin työhuoneelle ja tulin töihin. Mutta kyllä ne työt onneksi jää työhuoneen oven taakse: ei sitä tuu korjaileen tai lissäileen kesken vappaa-ajan.”
“Aika aktiivisesti pijän yhteyttä oululaisiin kuvataitelijoihin. Koulun kautta tuli (Saimaan ammattikorkeakoulu) tutustuttua taiteilijoihin, jotka tekkee aktiivisesti taidetta.
“Oululaisella kuvataiteilijapiirillä on hyvä henki: kaikki on samassa venneessä. Jonkinlainen mukava yhteisöhän se on.”
“Mulla oli viimesin näyttely Helsingissä huhtikuussa Pirkko-Liisa Topelius galleriassa. Olinhan kesällä ja syksyllä Oulun Taiteilijaseuran kautta näyttelyssä Turussa ja Tartossa (Oulun taiteilijaseuran vaihtonäyttely Inner Landscapes). Myös Oulussa on näyttely jossain muodossa ihanassa uudessa Galleria Kajasteessa.”
“Yhteisessä kesänäyttelyssä töitä meni enemmän kaupaksi. Nyt mulla on tulossa näyttely tammikuussa Tampereen Mältinrantaan. Kokuan noin kymmenestä teoksesta näyttelyn nimellä ‘Perhosefekti”
Paikoista, teemoista ja viivoista
“Abstrakteja öljyvärimaalauksiahan nää on. Valmistuin vuonna 2008. Ehkä vuosi siitä tuli piirrettyä sitte palijo. Piirtäminen vaan jäi pikku hiljaa vähemmälle. Yksittäisiä taiteilijaesikuvia mulla ei oo. Näyttelyn aiheet ja taulujen nimet ei oo niin alleviivaavia. Ne on aika abstrakteja.”
“Kemijärvellä olin kaks kuukautta. Se oli vähän semmonen yhenlainen – inhuan kyllä tätä sannaa – prosessi.
Paikasta ja merestä puheen ollen; onhan minulla jopa teossarja nimeltä The Sea Feeling. Se ei tietenkään ole jäljitteleviä kuvia merestä, vaan enemmänkin fiiliksiä ja tunnelmaa mitä meri on ja miten se vaikuttaa.
Muutenkin ne teokset joita tein viime talvena nimellä Serene (‘tyyni’). Se kertoo rauhasta, pysähtymisestä ja hiljaisuudesta. Se on myös itselle aika tärkeää, että ympäristö on kiireetön ja rauhaisa. Siinä Pikisaari on kyllä ihan omiaan; ihan kuin maalla olisi keskellä kaupunkia. Kyllä paikka vaikuttaa kaikkeen.
Uudet teokset on Kemijärvellä aloitettu ja tehty suurimmaksi osaksi siellä. Ja olihan se syy käydä Kemijärvelläkin maalamassa: se hiljaisuus ja luonnon läheisyys.”
“Jos kattoo vanhoja maalauksia, niin elämänkerrallisuus näkkyy. Ku on löytäny jottain uutta vanhoista tekniikoista, niin niitä sitte jalostaa etteenpäin.
Kesällä en maalaa ollenkaan. Sillon mää oon ihan vaan lomalla. Syksyllä ja talvella on hyvä hautautua töiden ääreen.”
”Tila on kesällä niin kuuma, oikee tuplapätsi. Kesällä kasvatan yrttejä ja tää on sillon mun jooga-sali.”
Teoksista, aiheista, valoista ja viivoista
“Aihe tullee sillä, että alakaa tekkeen jotakin ja se kehittyy työn aikana. Maalaus on pääosassa: jotaki on piilossa ja jotakin tullee esille.
Tullee visio kokonaisuudesta, mitä sovitan joukkoon.”
“Yleensä mulla on visio, mutta kaheksassa kymmenestä tulos on jottain muuta. Lopetan, ku sen tietää, että that’s it. Sen vaan tietää.”
“Teos vatii kahesta viikosta pariin kuukauteen. Monta elämää niissä on päällekkäin.”
“Pehmeetä liikettä ja valua nää teokset sisältää. Ja valohan on tärkeetä: talvi vaikuttaa teoksiin. Raaka auringonvalo kesällä on huono. Keinotekosen ja luonnonvalon suhteen sellanen fifty-fifty on hyvä sekotus.”
”Netissä näytillä olevat teokset sisältää enemmän hiljasta liikettä, pehmeetä, pysähtynyttä hetkeä. Ja vaikka noissa uusissa teoksissa enemmän onkin, on niissä havaittavissa sama luonnollinen hiljainen liike, mikä mun töissä usein näkyy.”
“Hyvä viiva… No, siinä on sattumaa, rohkeutta, elämää, monipuolisuutta ja jatkuvuutta.”
—————————————————————————————————————————————————————————————————
Kaiku
–
Teksti: Essi Hietanen
Kuva: Aleksi I. Pohjola
alas, alas, alas
askel kerrallaan
asteikkoa pitkin vajoan
viivojen vilinä
sumuiseksi sakaksi vaihtuu
alas, alas
kaatuneet maljat kannoillani,
katkero maalaa reitin
heleä solina
kumealla kaiulla vastaa
alas
sukellus syvemmälle
nyt silmät kiinni
avain liian kaukana
pinnan päällä uinumassa
—————————————————————————————————————————————————————————————————
Kul(l)ahtanutta
Veteen piirretty viiva
Aleksi I. Pohjola
Oulun keskusta on muutosten kourissa. Päätös rakentaa Kallioparkki pitkän vääntämisen ja kääntämisen jälkeen käynnisti keskustassa lähes ennen näkemättömän purku- ja rakennusvimman. Vanhoja, jo lähes pystyyn rapistuneita kortteleita lyödään kilvan matalaksi ja tilalle suunnitellaan uusia rakennuksia ja jopa kortteleita.
Elävä keskusta on tärkeää niin nuorille kuin vanhemmillekin kaupunkilaisille. Muutos kuuluu kehitykseen ja Oulun keskusta kaipaa kipeästi kehitystä. Se on paikalleen jähmettynyt, harmaa ja tylsä. Rotuaarin remontti teki oululaisten omasta kävelykadusta asteen verran viihtyisämmän, mutta totuuden nimissä on kuitenkin sanottava, että ei se kaupunkilaisten olohuoneeksi ole muodostunut. Toki siellä ihmisiä kulkee joulun alla jopa ruuhkaksi, mutta vain toisiaan väistellen ja katse tiukasti lämmitettyihin laattoihin suunnattuna.
Oulun keskusta on pieni. Pienuus ei välttämättä ole pahe, vaikkakin Rotuaaria on syytä laajentaa välittömästi, kun huoltoliikenne saadaan maan alle ja entistä isompi osa keskustasta autottomaksi. Tiivis keskusta mahdollistaa sen elävöittämisen eri tapahtumin ja ilmiöin. Ja sen elävöittämisen tekevät oululaiset ihmiset, jotka ottavat keskustan omakseen, muokkaavat sitä läsnäolollaan ja poistavat kliinisyyden ja suunnitelmallisuuden olemalla, noh aitoja eläviä ihmisiä. Keskusta kuuluu ihmisille.
Valitettavasti tämä on nyt uhattuna. Julkinen kaupunkitila, siis se tila, missä me kaupunkilaiset elämme ja kuljemme, liikumme paikasta toiseen, pysähdymme juttelemaan vastaantuleville tutuille ja ennen kaikkea koemme olevamme omassa kotikaupungissamme, on nyt kaventumassa yksityisen rahan edessä.
Arina suunnittelee Isollekadulle kauppakeskus Valkeaa, joka levittäytyy Isonkadun yli toiselle puolelle katua. Isokatua katettaisiin vajaan 70 metrin matkalta ja samalla se muuttuisi Arinan omistamaksi ja hallinnoimaksi alueeksi, jonka käyttöä rajoitettaisiin kauppojen aukioloaikojen mukaan. Arina siis ottaisi palan julkista kaupunkitilaa itselleen ja rajoittaisi sen käyttöä. Eikä minkä tahansa julkisen kaupunkitilan, vaan yhden keskeisimmistä alueista Oulun keskustasta.
Arina on Oulussa iso peluri. Itse asiassa Arina tuntuu tekevän tällä hetkellä Oulussa mitä tahtoo. Keskustan rakennushankkeista kaikki paitsi yksi ovat Arinan. Poikkeuksen tekee Stockmannia vastapäätä rakennettava liikekiinteistö, jonka rakentaa eläkeyhtiö Ilmarinen. Arina panostaa siis rahallisesti isoja summia keskustan rakennushankkeisiin. Moni ihminen saa leipänsä rakennusvaiheen töistä sekä toinen mokoma työllistyy myöhemmin rakennuksiin muuttavien yritysten palvelukseen. Ei investoinnit ja työ ole pahasta, älkää sitä epäilkö. Arinan halu muuttaa julkinen kaupunkitila yksityiseksi alueeksi sen sijaan on ja koska raha on yksi keskeisimmistä vallan välineistä, on Arinan langettama uhka vapaalle kaupunkitilalle otettava tosissaan.
Julkinen kaupunkitila kuuluu kaupunkilaisille. Me emme tarvitse Arinan langettamaa ulkonaliikkumiskieltoa, vaan entistä vapaamman ja elävämmän keskustan. Keskustan, jossa ihmiset viihtyvät ja viipyvät. Keskustan, josta poistetaan liika kliinisyys ja epänormaalin jäykkä korrektius. Haluamme keskustan, jonne ihmiset tuovat elämää ja tapahtumia.
Oulussa julkinen kaupunkitila tuntuu olevan veteen piirretty viiva. Ja sen viivan päällä on isokenkäisten allekirjoitukset.
—————————————————————————————————————————————————————————————————
Kuuven kärki
Anonyymit arkkitehdit määrittävät Oululaisen arkkitehtoonisen ilmeen 25.11.2013 Cafe Kulumassa
VI OYS
V Pohjankartanon koulu
IV Entisen Oulu-yhtiön pääkonttori
”Sama perustelu kaikkiin: Kylmää, kuollutta, harmaata modernismia.” – Risto, nimi muutettu.
III Kastellin monitoimitalo
”Uusi helmi. Mahlamäki on melkein nero.”
II Alvarin siilot
”Arkaainen perusmuoto sekä Alvar rules, ok!”
I Höyrymylly, Toppila
”Vanha punatiili rules!”
– Timo, nimi muutettu.
—————————————————————————————————————————————————————————————————
Lopullisesti kollautettu
Humanisti määrittää oululaisen arkkitehtoonisen ilmeen 12.5.2010 Nuclear Nightclubissa
Matti A. Kemi
Tämä kaikki alkaa kuiskauksesta ja yskähdyksestä
mies pälyilee hetken yleisöönsä ja salin perälle
Ei siellä ole kuin betonia
Seuraa vaivaannuttava hiljaisuus.
“Oululaista esteettistä arkkitehtuuria” hän toteaa
“ei sellaista ole”
“Arkkitehti, joka keksi tasakattoiset betonikuutiot,
oli taatusti
tyylitajuton,
katkeroitunut
juristi”
Mies yskähtää, katsoo yleisöönsä ja jatkaa:
“Ja sokea sellainen.”
Joku kohahtaa, toiset katsovat vaivaantuneesti toisaalle
“Elantonsa se vitun juristi sai vittumaisuudestaan ja homeisuudestaan.”
Yleisö katsoo miestä vienosti hymyillen,
he odottavat jo jotain toista saapuvaksi.
Mutta mies jatkaa:
”Oululainen esteettinen arkkitehtuuri…” hän ehtii hymähtää
Kunnes oululaiset arkkitehdit
tekevät vihdoinkin jotain esteettistä:
alkavat haparoiden taputtaa,
että mies tajuaisi poistua
ja että
muistopuheet
eivät enää käsittelisi
tämän kyseisen kalmo-juristin
aiempaa työuraa oulaisena
arkkitehtinä.
—————————————————————————————————————————————————————————————————
Kuvattuna
Luonnolla on taiteellisin sivellin
Aleksi I. Pohjola
—————————————————————————————————————————————————————————————————
Äimäilyn ytimessä
Epäsuora viiva
Matti A. Kemi
Ensin viiva määritti pellon rajan, sarkat ja työnmäärän. Foinikialaiset kyllästyivät viljelyyn ja löysivät veteen piirretyt viivat. Myöhemmin ruhtinaat ja kuninkaat halusivat lisää peltoja, pakottivat toiset kyntämään lisää viivoja mereen.
Matemaatikot mittasivat viivat viivoilla, tekivät viivasta symboleita ja sanoja. Kaikesta tuli toviksi suhteellisempaa.
Valonviivat määrittivät Maan palloksi ja pallon etäisyydet tähdistöihin. Mikään ei välttämättä ollut enää mitenkään suhteellista ja eräät viivaa pelkäävät tapattivat suhteettoman julmasti erään tähtitieteilijän viivaimineen.
Alkoi synkkä aika, mutta viivoja piirrettiin paperille merkiksi vallasta ja uhriluvuista.
Keskilänsi vallattiin punaihoisilta, joiden poskenpieliä koristivat kalkkiset taisteluviivat. Oli pakko piirrellä viivaimella huolelliset neliöt preerialle.
Poikkisuorat viivat kansissaan valtaajat tekivät mukamas sivistystä. Jotkut alkoivat kiivaammin palvoa näitä halkovia, pystysuoria viivoja. Niiden varjoon jäävät tapettiin joko ballistisella tai luotisuoralla viivalla. Saatiin lisää viivoja, joista taistella.
Oikean sivistyksen uhreille pystytettiin pyhille nurmille toisensa halkovia, poikkisuoria viivoja. Muut merkittiin kylmiksi viivoin paperille.
Atlakseen vedettiin viivat, että tiedettiin, millä aikavyöhykkeellä milloinkin taisteltiin. Joku määritti ajan lineaariseksi ja siihen meidän on uskominen länsimaisessa ajankäsityksessä.
Taitelijat loivat tyylisuunnan viivoille, joista vauhkoonnuttiin ja riideltiin. Joku piirsi toisaalla uusia viivoja. Niistä syntyi charmantteja kaupunginosia ja niissä syntyi luokkatietoisia viivan puolesta taistelijoita. Aina joku osapuoli hävisi.
Jossain kauempana joku kainuulainen kirjailija kertoili, kuinka punainen viiva määrittelisi kansakunnan kohtalon. Eräs kenraali teki viiksistään viivan kaltaiset, eräs korpraali neliöt. Tärkeintä oli, että taisteltiin suoraviivaisesti.
Junat puksuttivat suoraa viivallisen tähden kansakuntaa hävikkiin.
Siten karttoihin ilmestyi lisää puolustettavia viivoja ja jossain berliiniläisessä bunkkerissa viivat hävisivät divisioonien mukana.
Kun viivat olivat lopulta määriteltyjä, alkoi näennäinen rauha. Joku toi Miamin valkoisille rannoille häviäviä viivoja lahden toiselta puolelta. Alkoi uusi rauhattomuus.
Ja kun mitään viivattavaa ei näennäisesti enää ollut, piirrettiin viivoja jälleen elementeiksi papereille. Niistä tehtiin betonisia kuutioita asunnoiksi, niistä tehtiin tylsiä kuoseja asusteiksi, niistä luotiin paksumuovisia sankoja hipstereille.
Rumuus valtasi kaikkeuden.
Niinpä haluaisinkin alleviivata, ettei ihmiskuntamme elämässä ole mitään suoraa. On vain mutkittelevasti luonnosteltuja viivoja ja niitä erheellisesti jäljentäviä ihmisrukkia.
—————————————————————————————————————————————————————————————————
Suljin
Elovena-tytön varjosta
Aleksi I. Pohjola
Hiljaa tuulessa heiluvat, kylkeäni kutittavat, korvaani kuiskivat.
Seireenin lailla lumoavat, pauloihinsa viettelevät, keskelle hukuttavat.
Ikuista kaipuuta henkivät, hiljaa jäätyvät, liikkumattomiksi muuttuvat.
Kesän tullen taipuu taas korre, piirretään uuma ja hukutetaan viaton.
—————————————————————————————————————————————————————————————————
Kuukauen epämääräinen
Elämänviiva
Punainen solmio
Alussa kaikilla sama mitta,
yhtä pehmeä iho ja,
nauravat silmät.
Kevyesti kantavat askeleet,
kirkkaana sointuva ääni ja,
suorat sormet.
Pehmeään ihoon piirretty,
syvään uurrettu.
Sille viattomalle puolelle –
tietenkin.
Piiloon rystysiltä,
piiloon katkeruudelta ja julmilta teoilta.
Kovenee kämmen,
ahavoituu iho ja,
silmien alle ilmestyy rypyt.
Hidastuu tahti, mataloituu askel,
käheytyy kirkas ääni ja,
koukistuu sormet.
Pehmeään ihoon piirretty,
syvään uurrettu.
Sille vastaanottavalle puolelle –
tietenkin.
Piiloon sulkeutuneisuudelta,
piiloon yksinäisyydeltä ja pimeiltä illoilta.
Katkeaa viimein viiva,
muuttuu lämmin kylmäksi ja,
katoaa silmistä valo.
Nyt ei enää askel vie,
ei ääni kanna ja,
sormista pois on voima.
Pehmeään ihoon piirretty,
syvään uurrettu.
Sille herkälle puolelle,
tietenkin.
Piiloon kovuudelta,
piiloon ahneudelta ja pahalta maailmalta.
—————————————————————————————————————————————————————————————————
Kollaus 