Kollaus 10/2013

Kollaus 10/2013

* Kollauksen kulminaatio * Kuvattuna * Kuukauen epämääräinen * KOLLAUS! * Äimäilyn ytimessä * Vii’en kärki * Kuukauen epämääräinen * Kul(l)ahtanutta * Koll-aktiivi * Suljin * Lopullisesti kollautettu

välike7

Koll-aktiivi

Suuri illusioni

Atte-Veikka Niemelä

Ihmisellä on uskomaton kyky johdattua ja johtaa itsensä harhaan. Tämä johtunee siitä, että tiedämme aina olevamme itse oikeassa, joten havaitessamme samalle tolalle viittaavan merkin heitämme välittömästi järkipuheen sikseen ja pitäydymme kannassamme.

30-luvulla tunsimme kovin vähän välittömän elämänpiirimme ulkopuolelle jäävää kosmosta, mutta silti Wellesin radiokuunnelma vakuutti hämmentävän usean ihmisen siitä, että Marsissa todella on elämää ja että tuo elämänmuoto on ihmisolennoille vallan vihamielistä sorttia. Poruhan siitä nousi, mutta opimme tuosta tapauksesta kovin, kovin vähän. Olemme edelleen valmiita kuvittelemaan meille vieraista asioista mitä ihmeellisimpiä fantasioita, jotka väärän signaalin saatuamme uskomme todeksi.

Esimerkkinä toimikoon 12 vuoden takaisten New Yorkin terrori-iskujen jälkeinen truther-liike. Liikkeen jäsenet uskoivat vakaasti, että iskuissa on kyse Yhdysvaltojen hallituksen salaliitosta saada valtuutus sodalle Irakia vastaan. Kun dokumentiksi itseään nimittävä elokuva Loose Change julkaistiin, tyhjeni pajatsosta jättipotti. Pian täysin järkevinä ihmisinä itseään pitävät kuuntelivat kiinnostuneina, kuinka toiset kognitiivisen kellokäyrän keskivaiheilla vaikuttavat ihmiset kertoivat heille suu innosta vaahdoten, mitä Manhattanin saarella todellisuudessa tapahtui. Lukemattomia ovat ne tunnit, joita oluttuopposten ääressä ovat truther-liikkeeseen hurahtaneet kuluttaneet maailman sokeuden ja ihmisten ymmärtämättömyyden ihmettelemiseen. Äänioikeus on maassamme yleinen ja yhtäläinen, mutta niin pitäisi tässä ajassa olla velvollisuus lähdekritiikkiinkin.

Näin ei valitettavasti ole. Niin hälyttävää kuin se onkin, on kykymme erottaa mediasatu todesta yhä hämmentävän heikko. Kovin usein voimme päätämme pudistellen todeta, kuinka ystäviemme ajatus juoksee sosiaalisessa mediassa kuin täi tervassa. Mutta päästäkäämme heidät pälkähästä, sillä me olemme kaikki syyntakeettomia. Viattomuudessaamme olemme kaikkia näkemyksiä yhtä arvokkaana pitävän nykymedian ilotulituksessa oppineet, että voi ei aiheuta sydän- ja verisuonitauteja, kokoomus on työväen asialla eikä ämpäriin voi hukkua.

Vaatii epäilevää mielenlaatua kyseenalaistaa kaikki, omaa ajatteluaan myöten. Ainoa palkkio jatkuvasta kritiikin syklistä on valaistuminen – joulupukkia ei oikeasti ole eivätkä lapsuutesi huolettomat päivät koskaan enää palaa.

Welcome to the only game in town.

välike8

välike1

KOLLAUS!

Docventures – selviytymis- ja suhtautumisopas hipstereille urbaaniin laatikkoviidakkoon

Matti A. Kemi

Radio + some + dokkari + ajankohtaiskeskustelu = AIVAN KÄSITTÄMÄTÖNTÄ ÜBER-PÄRÄYTTÄVÄÄ SHAIBAA!

Riku Rantala paljasti aikanaan Ala-Tikkurilan Shellin hämärän doping-laukun. Tunna Milanoff todisti olevansa identtinen kolmen muun veljensä kanssa ja yökkäilevänsä paljon.

Kun pojat väsyivät seikkailemaan maailmalla ja kaikki hedonistiset asiat oli joko poltettu tai huputettu, oli aika opettaa villisti kasvava nuoriso city-urbaanin viidakon vihertäville tavoille. Kenelläkään ei ole talouskurimuksessa halua matkustaa suurin hiilijalanjäljin etsimään itseään Goalle.

Ja mikäpä olisikaan ollut parempi keino kuin aivopestä Suomen hippinuoriso dokumentein ajattelemaan muutakin kuin Susanna Koskea ja omaa napaansa? Kaikki lähtee kyseenalaisista vierailevista kommentaattoreista ja kyseenalaistavasta eksistentialismikriisistä. Valkoihoisen länkkärin on kärsittävä kriisinsä myös Punavuoressa.

Kiitos, että Otso Kantokorpi sai vaahdota suunsa studioon. Kiitos, että muutkin näkevät dokumentit nykyään kiinnostavina. Mutta perkelettä: moitittakoon Tunna Milanoffin tapaa keskeyttää aina loisteliaita jatkokysymyksiä tivaavan Rantala ja tivattakoon, miksi Yleisradiolla oli pokkaa lopettaa suomalaisen dokumentarismin tukeminen verorahoin.

To be continued / Geht weit / Miksi tälle ei kuitenkaan tule jatkoa?

välike1-1

välike3

Kul(l)ahtanutta

Tekstityksen tulevaisuus

Tapio Lindholm

Av-kääntäjät yrittävät saada alalle aikaan työehtosopimusta. Siinä kun yrittävät, kun suurin toimija BTI International (Broadcast Text International International) ei lähde neuvotteluihin mukaan. Firma porskuttaa menemään mukavilla voitoilla ja houkuttelee mielestään kieltä osaavia uusia alan realiteetteja tuntemattomia työntekijöitä palkkalistoilleen. Ja näitä riittää, sillä helppoahan se kääntäminen on. Sen kuin katsoo ohjelmaa ja kirjoittaa mitä siinä sanotaan. Ja tästä vielä maksetaan.

Ei muuten makseta kauaa.

Television kaupallinen puoli toimii (tietenkin) sillä logiikalla, että palvelut, kuten tekstitys hankitaan mahdollisimman pienellä rahalla, ja kunhan keskimääräinen katsoja on suurin piirtein tyytyväinen (eli ei lopeta ostamasta kanavalla mainostettuja tuotteita), kanava on tyytyväinen. Eli kunhan jo nyt esimerkiksi englannin ja ruotsin välillä auttavasti toimiva google translate saadaan kehitettyä edes jonkin verran paremmin toimivaksi suomen kieleen käännettäessä, ja käännössofta oppii tekemään tästä raakaversiosta tekstitystä, niin kaupalliset toimijat siirtyvät varmasti robottitekstitykseen.

Jos tähän menee yli kymmenen vuotta, syön televisioni.

Ainoa seikka, mikä todennäköisesti kymmenen vuoden kuluttua erottaa ihmiskääntäjän koneesta on sujuvien ratkaisujen löytäminen esimerkiksi sanaleikkeihin ja huumoriin suomen kielen lauserakenteesta liikaa tinkimättä. Sama seikka on nyt se suurin erottava tekijä ammattimaisesti toimivan, tarpeeksi aikaa saavan tekstittäjän ja kaupallisen puolen puristuksessa työskentelevän kokemattoman, mahdollisesti samalla gradua väsäävän kääntäjän välillä.

Tähän tietenkin joku sanoo, että tekevät ne Ylelläkin käännösvirheitä. Niin tekevätkin, mutta ainakin keskimäärin suomen kieli on parempaa ja ratkaisut toimivampia kuin kaupallisella puolella. Sitä paitsi yksittäiset käännösvirheet voivat jopa tehdä muutoin yhdentekevästä katselukokemuksesta muistettavan. Onhan toisten virheiden osoittaminen ja omilla tiedoilla siten briljeeraaminen sentään yksi elämän suurista iloista. Dokumenttien asiavirheissä ja tilanteeseen sopimattomassa kielenkäytössä molemmilla puolilla olisi parannettavaa, ja Ylellä suorastaan hävettävää, mikäli käännökset oikeasti saa tehdä kiireettömästi.

Oikeasti toimiva tekstitys on ennen kaikkea hyvää suomen kieltä ja toistaa sujuvasti ohjelman sisällön ja rytmittyy visuaalisen kerronnan lomaan sujuvasti. Tähän ei toivottavasti kymmenenkään vuoden kuluttua kone pysty, mutta mikäli nykyinen tekstityksen sujuvuudesta tinkimisen linja jatkuu ilman markkinavoimissa tuntuvaa vaikutusta, ei sen edes tarvitse.

Ja tulevaisuus on robottien.

välike3-1

välike2

Lopullisesti kollautettu

Puhtaan mielikuvanvartijat koputtivat aina kahdesti

Matti A. Kemi

Lapsukaiset, norjat nuorikot: uskokaa tai älkää, mutta ennen viihtymiseen vaadittiin maksullinen lupa. Niin syntistä kampetta niiltä kahdelta ja puolelta ajatuskanavalta tihkui. Ja jottei aivomme pehmenneet ilman valtion myöntämää lupaa, sitä varten paikalliset gangsterin ottein toimineet etsivät koputtivat stasimaisesti ovillemme ja tivasivat meiltä Lupaa.

Mutta minulla ei ollut lupaa, koska minulla oli vakaumus. Ilmoitin asiasta muun muassa suhteettoman krapulaisena 2.1. 2008 Viestintäviraston tiukka ääniselle nutturapäälle. Hän ei uskonut puhelimitse vakaumukseni aitoutta. Hän epäili myöskin puhdasta omatuntoani.

Molemmat naapurini kärähtivät luvatta olemisesta. He saivat tuntuvat sakkomaksut ja joutuivat siitä lähin aina maksamaan lupansa. Minä en ollut koskaan kotosalla, kun oveeni koputettiin kahdesti.

Sen ainoan kerran, kun sitten avasin oveni huolimattomuuttani mukamas äidilleni, takanani pauhasi torstainen eduskunnan kyselytunti. Kivahdin vakaumuksestani ja löin rokonarpiselle viiksivallulle oven kiinni.

Vakaamuksestani luovuin lopulta 1.1. 2013, kun koin eräänlaisen akuutin, vakaumuksellisen rehabilisoinnin. Tavallaan saman rehabilisoinnin koki samalla reilut puoli miljoona muutakin suomalaista veronmaksajaa.

Kenenkään ei tarvinut enää pelätä kahdesti koputtajia, kenenkään ei tarvinut enää hillitä riemunkiljahduksiaan kamppailuja seuratessaan, eikä kenenkään tarvinut enää esittää vastuuntuntoista puhtaan moraalin edustajaa. Ennen kaikkea kenenkään ei tarvinut enää maksaa kuukaudessa noin 17 euron arvoista lupaa kotonaan viihtymisestä. Kaikki pantiin verolle, kaikki nöyrtyivät tasa-arvoisina tukemaan yhtä ja suurta Yleisradiota.

Minua, vakaamuksellista Pirunsilmän tuijottajaa, suojeli ylemmät radioaallot silloin kuin minä edes hiukan tein anarkistista uhmaa valtionvaltaa kohtaan. Onneksi meillä on nykyään vakaumuksenvapaus viihtyä omissa olohuoneissamme ja kiljahdella Jari Sarasvuon verbaaliselle ”ketteryydelle”.

välike2-1

välike10

Kuvattuna

Valkoinen joutsen

Aleksi I. Pohjola

En halunnut ottaa kuvaa itsestäni. Siinä olisi ollut pelkkä kuori, objekti. Yksi visuaalinen ärsyke, joka pakkosyötetään teille ruudun kautta.

Sen sijaan pysähdyin hetkeksi aistimaan, kokemaan ja tuntemaan. Ja nyt kuvailen nämä tunteet teille, jotta teidän ei tarvitsisi katsoa tylsiä kuvia, vaan voisitte muodostaa ne itse.

Valkoinen joutsen

välike10-1

välike6

Vii’en kärki

Soundtrackeille ei ole suomen kielellä vastinetta, koska ne parhaimmat ovat aina ulkolaisia

Matti A. Kemi

V A Clockwork Orange, 1971 (Wendy/Walter Carlos)

Eriskummallinen kattaus omalaatuiseen Stanley Kubrickin elokuvaan. Suhteutettuna aikakauteen, elokuvan pionerimaiseen luonteenseen (ensimmäinen elokuva muuten, jossa on kaikki tekijät mainittuna lopputeksteissä) ja elektronisen musiikin historiaan, soundtrack on vertaansa vailla. Klassista vinksahtaneella tavalla.

IV Virgin Suicides, 2000 (Sofia Coppola / Nicolas Godin ja Jean-Benoït Dunkel)

Elokuvan harmaaseen ja idylliä uhmaavaan myrskyyn tehtyä pumpuli-elektroa. Toimii yksittäisenä albumina, toimii viattomien poppareiden iskemiseen, toimii hyräiltäväksi maanantaiaamun agggressiivisessa duunivitutuksessa. Siltikin se kertoo tyttösistä, jotka päätyvät itsemurhaan. Suhteettoman populaaria.

III The Good, the Bad and the Ugly, 1966 (Sergio Leone / Ennio Morricone)

Italo-spagetti-westernin merkkiteos alkaa NIIN yliampuvalla alkutunnarilla, että tunnet kuinka kuolo hengittää niskavillojasi. Tiedät, ettei tämä pääty hyvin. Olenkin aina ihmetelly rautalankateemaa loppukohtauksessa: miksi se päättyy siltikin avoimeen duuriseiskaan?

II Broken Flowers, 2005 (Jim Jarmusch / eri esittäjiä)

Don Juanina kyllästyneiden keski-ikäisten kivikasvo Bill Murray. Odysseian taustalla raikaa muun muassa Mulatu Astatke, The Greenhorns ja Dengue Fever. Voisi kait tätä kuvailla happoiseksi taustamusiikiksi, mutta Jarmuschin omalaatuinen kuvakerronta on niin kieroutunutta ja kuplivaa, että rainan äänimaisema vaikuttaa paikoin jopa normaalilta. Ehdoitta 2000-luvun kovin soundtrack.

I Reservoir Dogs, 1992 (Quentin Tarantino / eri esittäjiä)

Pitäkää puhkikulutetut Pulp Fictionin ja Kill Billin soundtrackinne, mutta muistakaa silti lämmöllä Jackie Brownin ääniraitaa. Mutta tämä, hyvät jampat ja riinat, oli ensin ja tämä pohjustaa kaiken. Tämä sellainen kokonaisuus, joka vauhdittaa ja keventää itse raakaa elokuvamaisemaa soittamatta kertakaan sitä isokyrpäisten fanfaaria, Madonnan Like a Virginia.

”K-Billy Supersounds just keep on truckin’”

välike6-1

välike5

Kollauksen kulminaatio

Alakulttuurin säilöminen Oulussa vuonna 2013

Matti A. Kemi, Aleksi I. Pohjola

Meitä on syytetty pinnallisuudesta, sisäpiirivitsien viljelystä, pilvilinnojen maalailusta ja hedonistisen elämänasenteen pilaamista hyvistä, mutta toteutumattomista ideoista.

TÄTEN ME JULISTAUDUMME KIRKASMIELISIKSI JA OIKEUDENTUNTOISIKSI NUORIKSI MIEHIKSI JA ALAMME TEKEMÄÄN OIKEAA JOURNALISMIA!

Rene Tauriainen /Toosa, Basso & Minna Kuosmanen /LestaTV – Katsaus oululaisen alakulttuurin säilömiseen

Rene Tauriainen & Minna KuosmanenMinna Kuosmanen & Rene Tauriainen

välike5-1

välike9

Äimäilyn ytimessä

Kansallisen verokolehdin kertomaa

Matti A. Kemi

Ensin selostetaan hakaristilippujen takaa kansallismielisille hiukan urhokasta urheilua, joka huipentuu myöhemmin mahtipontiseen kamppailuun kaukana alkuperäisestä kansakunnan tilasta.

Sitten käydään tiirailemassa kansalliskirjailija Alexis Stenvallin tupaa ja luodaan rikkimenneelle, nuorelle kansakunnalle muuta mietittävää.

Kun tarpeeksi pitkälle on kyykistelty ja urhoiltu, on aika nöyristellä suurta Jättiläistä. Annetaan Yleisradion kiistanalaisimman pääjohtajan nöyristellä ja surra kupsahtanutta Jättiläistä, ”vuosisadan suurinta johtajaa”.

Tämän jälkeen ihmetellään Euroopan, ja miksei koko maailman kummallista kiehuntaa. Erästä ammutaan päähän, tovin päästä toiselta katkaistaan puhelinlinja.  Sen jälkeen pohditaan jälkiviisaina taas kansakuntaa kansakuntana, hiukan seestyä ja todeta kaiken sittenkin olevan ihan hyvin.

Radioaallot tunkeutuvat syvemmälle ja syvemmälle, lietsovat kuultavaa pelkoa jopa pohjolassa.

Pohtia vielä kerran mitä on tapahtunut.

Ja pohtia vielä kerran, mikä maailmaa vaivasi aiemmin – jälkiviisaasti, totta kai, meidän verorahoillamme.

välike9-1

Välike4

Kollaasi

Kaikki alkaa oikeastaan kohinasta

Matti A. Kemi

Suhteeni alkoi salakavalasti vuonna 1998 läkähdyttävän kuuman kesän tiistai- tai keskiviikkoöinä. Nelonen tarjosi kello 1.05 alkaen outoa vankilasarjaa, jossa rampautunut rasta kummallisine sellikavereineen viihdytti minua tarinoilla väkivallasta ja narkoottisista sekoiluista.

Se oudosti nyrjähtänyt sarja katosi tuon kesän jälkeen – palatakseen uudelleen vuonna 1999 jälleen kummallisine ja epäsäännöllisine lähetysaikoineen töllöön. Aloitin sarjan alusta ja tarvoin läpi vuosien 1999-2004 välillä. Siinä välissä sarja vaihtoi esityspaikkaansa toistuvasti: primetimesta lienee turha puhua, jos sarja oli tarjolla sunnuntain ja maanantain välisenä yönä kello 0.55 alkaen.

Pieni rinki kaveripiiristäni oli tietoinen sarjasta. Kylmää rinkiä (Oz, 1997-2003) ei hehkutettu turhaan – toisin kuin Sinkkuelämää (Sex and the City, 1998-2004). Jostain syystä Carrie Bradshaw’nin seikkailut eivät koukuttaneet samoin kuin arjalaisen ja muslimiveljeskuntien puukkohipat.

Kylmä ringin jälkeen sekaannuin Sopranosiin (The Sopranos, 1999-2007). Sen gangsterikiesiin hyppäsin kolmannen tuotantokauden aikana joskus kevättalvella 2005. Neloselta seurasin sarjan siltä istumalta loppuun – näkemättä tosin viimeisen tuotantokauden avausjaksoa. Tällainen törkeä huolimattomuus sarjan viimeisen kauden avausjaksoa kohtaan, – jos mikä – asetti ymmyrkykäisyyttä ja suunnattomia kysymyksiä tuotantokautta kohtaan. Mutta vasta kun Yle aloitti Sopranosin esityskierroksen 2010 uudelleen, katsoin saagan alusta loppuun, jakso viikossa, verkkaisesti, ahmimatta.

Huomaamattani seurasin tovin Kylmän ringin ohella myös The Wirea (2002-2008) Nelosen myöhäisilloissa. Kiitos aiemmin mainittujen Nelosen kummallisten lähetysaikojen, vasta Ylen kautta jäin sarjaan koukkuun. Osaltaan myös kaverien jatkuva painostus takasi, että kolmen suhteettoman tylsän ensijakson kautta sarjaan oli keinolla millä hyvänsä päästävä sisään. Sitten kun siihen jäi koukkuun, sunnuntain odottelemisesta on tullut jotain suurempaa.

Mullan alla (Six feet under, 2001-2006) pyöri sen sijaan aikansa Maikkarin primetimessa, muttei sitä markkinoitu mitenkään. Sarjaan ei voinut hypätä kesken kausien. Onneksi Yle teki jälleen kaivatun rummuttelunsa jälkeen kulttuuriteon: hehkutus palkittiin osaltani, kun seurasin Yle Teemalta sarjan jälleen vanhakantaisen verkkaisesti 2009 alkaen.

Syksyllä 2009 eräät äpisivät suhteettomasti siitä, että veronmaksajien rahoilla ostettiin laatuviihdettä jenkkilästä. Itse oivalsin jo silloin, että nuo kränääjien leipälävet ja näköhermot eivät tajua ympärillä tapahtuvaa. Hankalaslangiseen The Wireen Vesa Kuittisen kääntämä karu Baltimoren arki oli katsojille kuin fiksi narkille tai lahjus pormestarille.

Vasta myöhemmin olen oivaltanut, että kaikkia yllä mainittuja sarjoja on yhdistänyt alusta lähtien outo kohina. Arjen raakuus käsikirjoituksessa ja loistavan pitkälle viety näyttelijäntyö. Ja tietysti HBO:n jinglen lumisateen kohina.

Miksipä en olisi kiitollinen Ylelle, miksenpä käsikirjoittaja Alan Ballin kaltaisille neroille. Minä saan fiksini käsikirjoitetusta arjesta ja siitä kohinasta toivottavasti jatkossakin – jälleen veromaksajien tuomilla rahoilla.

välike4-1

välike11

Kuukauen epämääräinen

Popcorn with love

Aleksi I. Pohjola

Popcornien täydellinen valmistus vaatii tarkkaa korvaa ja herkkää ajoitusta. Jokainen pystyy poksauttamaan 2/3 pussin sisällöstä, mutta kovin moni ei pääse alle 10 jyvän tulokseen, mitä pidetään tietyissä piireissä mestarin ja kisällin erona.

Popcornien valmistaminen on taiteen tekemistä, taiteesta nauttimista, konsertti sekä ennen kaikkea kokemus. Tässä pieni läpileikkaus siihen, miten maailma toimii ja miten popcornit valmistetaan.

Ensimmäiset poksahtelijat ovat eittämättä aikaansa edellä. Oman tiensä kulkijoita, jotka ovat liian edistyksellisiä saadakseen hyväksyntää. He leimaantuvat oudoiksi, vaikka ovatkin pelkästään rohkeita. Aikanaan historiankirjoittajat nostavat heidät esille, mutta tässä ajassa heille lähinnä vain naureskellaan.

Tahti kiihtyy. Pienestä underground -liikkeestä on tullut noteerattu ilmiö. Mitä enemmän se saa huomiota, sitä useampi siitä kiinnostuu. Alakulttuurin esirippu vedetään väkisin syrjään ja koko näyttämö paljastetaan suurelle yleisölle.

Olemme saavuttaneet valtavirran. Poksunta täyttää pussin. Se on jatkuvaa, se on hypnoottista, se on taianomaista. Sitä ei voi olla kuulematta. Siihen ei voi olla törmäämättä. Kaikki aikaansa seuraavat tietävät sen olemassaolon – halusivat tai eivät. Osa alkuperäisistä seuraajista hylkää sen heti, kun siitä tulee valtavirtaa. Heitä kutsuttaisiin myöhemmin hipstereiksi – ja lopulta heistäkin tulee valtavirtaa.

Poks, poks, popopopokspokspokpokss, poks, poks ja poks. Myöhäisheränneet ne siinä vain poksuvat. Kuinka kauheaa on huomata, että bändi johon ihastuit tänään, on ollut pinnalla jo vuosia. Joku kavereistasi on aina tykännyt ennen sinua siitä bändistä Facebookissa. Jollain on aina Spotifyn soittolistalla juuri se biisi, jonka löysit vasta tänään. Näitä kavereita samalla ihailet ja kadehdit. Olet myöhäisherännyt, mutta aina voit lohduttautua sillä, että joku on varmasti vielä sinuakin hitaampi. Pistä vahinko kiertämään ja kerro kavereillesi löydöstäsi. Se tutustumiskerta on jokaiselle kuitenkin ensimmäinen, tapahtui se sitten undergroundissa tai valtavirrassa ja ne popcornit maistuvat yhtä hyville, poksahtivat ne etujoukoissa tai myöhäisheränneisinä.

Myöhäisheränneiden jälkeen tulee kolmen sekunnin hiljaisuus. Tämä on kriittinen vaihe. On näet hyvin tavallista, että kerran valtavirrassa ollut ilmiö hiipuu ajan saatossa vain noustakseen takaisin pinnalle vuosien tai vuosikymmenten päästä. Ei myöskään ole ollenkaan harvinaista, että kerran kaikkien huulilla ollut ilmiö leimataan lähinnä vitsin ja hulluuden välimaastoon asettuvaksi harha-askeleeksi. Tällöin on vain parasta hiljetä menneisyydestä – ja niistä 80-luvun salihousuista.

Siksi kolmen sekunnin sääntö on äärimmäisen tärkeä. Jos tässä aikahaarukassa ei tapahdu mitään, sammuta mikro, avaa pussi, ripottele ripaus suolaa, ravista lujaa ja istu alas nauttimaan. Esirippu on nouseva aivan hetken kuluttua.

välike11-1

välike12

Suljin

Matti A. Kemi

MITÄ SITTEN KUN LÄHETYS LAKKAA?

(Näenkö unia, vai onko tyytyminen uusintaan? Entä jos tuleekin vain loputon mainoskatko?)

välike12-1

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: