Kollaus 6/2013
KOLLAUS 6/2013
* Vii’en kärki * Kuukauen epämääräinen *Äimäilyn ytimessä *Kol(l)aktiivi * KUUKAUEN PELILIIKE * Kuvattuna * Kol(l)aus! * Kul(l)ahtanutta
—————————————————————————————————————————————————————————————————
—————————————————————————————————————————————————————————————————
OIKAISUJA
Toisin kuin väitimme Kollauksen huhtikuun numerossa, Vene ei treenaa Jääkärikomppania I:ssa, vaan JK II:ssa. Samoin autenttisesti nöyristelemme teille, ettei myöskään Hiittenvareen / Sotalesken treenitilat sijaitse JK II:ssa, vaan tietysti JK I:ssa. Jos jollakin meni nyt näistä vääryyksistä melonit sieraimiin, niin lohduttauduttakoon, että meloneista saa nykyään hyvän kilohinnan tai vähintäänkin loistavat, imeytetyt pakasteviinajäädykkeet.
Terävä lukijamme Mesikämmen, joka pitää myös mainostamaamme Mesikämmenen blogia, halusi tehdä oikaisun Kollauksen toukokuun numeroon. (Mesikämmenen kirjelmä näkyy kommenteissa.) Näemme kuitenkin tarpeelliseksi vielä oikaista, ettemme siis väitä komentaja Kai M. Aaltoa mitenkään pölijäksi – puhumattakaan nyt vajavaisuudesta, – mutta samaa vesijohtovettä hän ei ole rajakyläläistaustaisen kirjoittajamme kanssa käyttänyt lentokonekaappausepisodinsa aikana.
Toimituksemme pitää edelleenkin magneettis-hypnoottista katsetta oivana aseena Heinäpään jediritareita ja ninjoja vastaan, mutta kuten Mesikämmenkin teroittaa, täällä Oulussa lentokoneen kaappamiseen fiksut, filmaattiset nuoret miehet varautuvat myös ilmapistoolilla.
—————————————————————————————————————————————————————————————————
—————————————————————————————————————————————————————————————————
Kol(l)aus!
Kätketty sielu
Aleksi I. Pohjola
Helppo oppia, vaikea osata. Näin voisin kuvailla omakohtaisia kokemuksia haikurunoudesta. Tuosta tanka- ja renga-runoista muodostuneesta, 5-7-5 tavujakoa noudattelevasta lyhyestä ajatelmasta, joka kuitenkin kätkee sisäänsä arvoituksia, vihjeitä ja kaksi kuvaa.
Niin, kaksi kuvaa. Visuaalisille ihmisille haikut aukenevat parhaiten jakamalla tavut joko 5/7-5 tai 5-7/5 muotoon, jossa lauseet muodostavat vastakkaiset kuvat. Tämä on haikurunouden peruspilari, jota antipuritanistisimmatkaan henkilöt eivät voi välttää. Ilman näitä kahta kuvaa, on vain tyhjiä lauseita paperilla. Näiden kuvien kanssa paperilla on tunne, tila, vihje ja koko totuus.
Jos haluaa pitää kiinni perinteistä, tulisi haikusta myös ilmetä vuodenaika. Lisäksi haikut ovat kautta historian liittyneet luontoon, joten puritaanisimmat haikuilijat liittävät myös joko suoran vertauksen tai ainakin vahvan viitteen ympäröivään ympäristöön. Urbaaneille asvalttisotureille toki voidaan antaa myönnytyksiä toteamalla, että maailma on muuttunut vajaassa tuhannessa vuodessa niin paljon, että tätä nykyä kaupunkiviidakko voidaan myös tulkita vallan hyvin ympäristöksi.
Haikurunoilla kuvataan kirjoittajan tunnetiloja siten, ettei niitä kuitenkaan paljasteta suoraan. Pelkistetty muoto ja käsinkosketeltava konkreettisuus suunnataan olemassa olevia objekteja tai käsitteitä kohti tavalla, joka jättää lukialle mahdollisuuden lukea rivien välistä tai visuaalisille ihmisille – nähdä kuvat. Haikurunot kuvaavat tunteita kuvaamatta tunteita. Se on niiden hienous.
Maljan nyt sun juon
Kippis vain kun tavataan
Lahja elämän
Sisäiset juhlat
Unessa rajumpaa on
Jo herättäkää
Twistiä päivään
Kierrettä tähän arkeen
Kalat paidassa
Punainen lanka
Se vihertävä polku
Lehdet pudonneet
Valokuvia
Menneisyyden kiroukset
Takaisin puuksi
Valuva malja
Oi sinä olet kaunis
Kumarran syvään
—————————————————————————————————————————————————————————————————
Kul(l)ahtanutta
Sanataide jäi kohuotsikon jalkoihin
Anna Lakso
Sanallinen kikkailu on otsikoita keksittäessä nykyään in. Usein aamulla tietokonetta avatessani unohdan edellisiltaisen päätökseni olla lukematta iltapäivälehtiä. Toimittajat ovat kerta toisensa jälkeen ahkeroineet oikein kunnolla ja keksineet mitä ihmeellisimpiä otsikoita, joiden ainoana tarkoituksena on ilmeisesti kerätä klikkauksia. Katso kuvat, voi mikä moka ja tunnista oireet! Otsikoiden ei enää tarvitse kertoa mitään, vaan ne voivat olla vaikka vanhoja sanontoja, joiden oikeaa merkitystä ei toimittajan tarvitse edes tietää, koska eihän sillä ole mitään väliä. Kunhan vaan saadaan pikkunäppärä sanaleikki aikaiseksi.
Itsekin täytyy myöntää, että olen välillä sortunut leikkimään otsikoilla. Aloittaessani toimittajan hommia, kuvittelin että se on tarkoitus. Onneksi kuitenkin tajusin pian pelin hengen ja esimerkiksi viime viikolla ideoitu ”Suviseurat tulevat, oletko valmis?” päätyi suoraan huonojen otsikoiden laariin.
Joskus otsikot ovat hauskoja. ”Musta hevonen valittiin maailman rumimmaksi koiraksi” tai ”Kauhujen risteily – joukolla puhkesi vatsatauti”. Hauskaa niistä tekee yleensä se, että ne ovat tahattomia. Eilenkin luin kuinka Neumann myi kamaa kirpputorilla. Ehkä Nipan oli aikakin keksiä uutta tekemistä, kun Dingo on jo niin nähty.
Eräs pohjoissuomalainen maakuntalehti uutisoi keväällä jopa kaksi kertaa naisesta, jonka henkeä salvattiin kelmulla. Siis mitä tehtiin? Voideltiin? Kun otsikkoa tarpeeksi kauan makusteli, selvisi mitä sillä haettiin, eli ilmeisesti naista oli kuristettu kelmulla. Sanavalinta oli silti virheellinen - sanakirjan mukaan henkeäsalpaava tarkoittaa erittäin vaikuttavaa, mielenkiinnon kokonaan vangitsevaa, huikeaa. Omien tietojeni perusteella kuristaminen ei ole tällaista.
On kyllä totta, että hyvän otsikon laatiminen vaatii paljon luovuutta ja ajatusta. Tietynlaista taiteiluahan sekin on. Hyvän otsikon alla voi olla ties minkälaista sontaa, mutta se luetaan. Harmi vaan, että kirjoittajat keskittyvät enemmän otsikoilla perseilyyn kuin kärkevään sanailuun. Minäkin.
Loppuun vielä otsikkotaiteilun taidonnäyte Hesarista: ”Työtä haittaava kipu haittaa työtä!” No shit, Sherlock.
—————————————————————————————————————————————————————————————————
Kuvattuna
Kantohanki
Aleksi I. Pohjola
Peter, Bjorn & John – Young folks
—————————————————————————————————————————————————————————————————
Kol(l)aktiivi
Malja marttyyreille
Matti A. Kemi
Maakuntalehdistöä hallitseva Alma media on viime ajat ajanut journalismia ahtaammalle. Johanna Korhosen ahdasmielisten potkujen jälkeen tabloid-uudistukset ovat vieneet palstamillimetrejä. Jotta toimitukset saataisiin keuhkoahtaumapotilaan tavoin haukkomaan viimeisiä henkäyksiään, säännöllisin väliajoin käytävät yt-neuvottelut toimivat häiritsevinä savumerkkeinä.
Säästötavoitteisiin yletytään yhditelemällä STT:n uutisia, näppäriä lukijoiden lähettämiä kuvia ja laajentamalla mielipidekirjoituksia. Kun tämänkään kaltainen häpy ja härkskiys ei enää riitä, siirrytään seuraavalle askelmalle ja yhdistetään muun muassa toimituskuntia maakuntien sisällä.
Johanna Vehkoo käsitteli Alman ihmeellisyyksien maailmaa huhtikuussa 2012 tyhjentävästi. Hän lainaa muiltakin osin mediaa ruotivassa blogissaan loisteliaasti Alex S. Jonesia:
”Tämä tapahtuu siten, että toimituksista irtisanotaan niin monta työntekijää kuin mahdollista ja jäljelle jääville asetetaan tiukka budjettikuri. Juttumatkoja ei tehdä eikä kehitystyöhön investoida. Minitoimitus tekee lehteä niin halvalla kuin pystyy niin kauan kuin mahdollista. Jonkin ajan kuluttua lukijat ymmärtävät, että lehden taso on laskenut pysyvästi, joten he hylkäävät sen. Heidän mukanaan häipyvät ilmoittajat. Tähän asti omistaja on korjannut sadon kuolevan lehden, sen työntekijöiden ja lukijoiden kustannuksella.”
Aina jonkun on uhrauduttava marttyyrin roolivaatteisiin ja tehtävä hiljainen, joskin muistettava kuolinlaulu. Tällä kertaa agggresioni tosin nousi, kun kyseinen marttyyriviitan päälleen pukenut olisi ollut supersankari viitattakaan:
Käheä-ääninen, ylipainoinen ja muutenkin boheemin kriitikon mittasuhteet täyttävä Otso Kantokorpi julistettakoon hiljaisesti marttyyriksi. Hän veti omat johtopäätöksensä huhtikuussa ja ulkoisti itsensä loistavine kritiikkeineen pois Alman ulottumattomiin. Kantokorven tarina on niin monisyinen, etten edes ala tiivistämään sen mutkia matkassa. Kantokorpi tiivistää asiansa niin kauniin katkerasti ja syvällisesti, että antaa Otson puhua. Lukekaa, osoittakaa viitseliäisyytenne puhuttaessa mediatalojen holtittomuudesta.
ps. Kollaus kieltäytyy nyt ja aina Alman ostotarjouksista. Kalevan tavoin Kollaus ei myy itseään.
—————————————————————————————————————————————————————————————————
KUUKAUEN PELILIIKE
Frisbee-peli on oululaisissa puistoissa hiljalleen jalostunut seurapeli/kamppailulaji
Ville Lind
Ohjeet & säännöt
§ Valitse paikkasi frisbee-areenalla. Yleisin muodostelma on piiri, johon kisailijat asettuvat haluamalleen etäisyydelle suhteessa muihin pelaajiin. Omaa paikkaa saa vaihtaa milloin vain pelin aikana. Pelaajia voi olla areenalla samanaikaisesti 2-666.
§ Yksi pelaajista heittää frisbeen haluamallaan tyylillä jollekin toisista pelaajista. Heitto saa olla haastava, mutta kuitenkin siinä määrin, että vastaanottajalla on mahdollisuus saada frisbee kiinni, mikäli hän yrittää kaikkensa. Tämä ei kuitenkaan edellytä heittäytymistä, eli ns. ”retkumista”. Frisbee on aina otettava kiinni yhdellä kädellä. Mikäli vastaanottaja saa frisbeen kiinni, kummallekaan pelaajalle ei tule virhepistettä. (Frisbee-pelissä noudatetaan mm. koripallosta tuttua H-O-R-S-E –pisteidenlaskutapaa
§ Virhepiste, ts. kirjain tulee heittäjälle, kun:
- Heitto on liian korkea
- Heitto menee siinä määrin ohi, ettei vastaanottaja kerkeä juosta frisbeetä kiinni.
- Heitto jää vajaaksi. Heiton on tultava ilmassa perille vastaanottajalle asti. Frisbeen saa kuitenkin kimmottaa (No offence Kimmot) maasta tai erilaisista frisbee-areenalle sattuneista objekteista.
§ Virhepiste, ts. kirjain tulee vastaanottajalle, kun:
- Vastaanottaja ei saa frisbeetä kiinni
- Vastaanottaja ottaa frisbeen kiinni kahdella kädellä
- Vastaanottaja koskettaa frisbeetä saamatta sitä haltuun
Vaikka frisbee-peli on äärimmäisen intensiivinen ja paikoittain tunteitakin kuumentava laji, jossa pelaajilta vaaditaan täydellistä vartalonhallintaa, jumalaista koordinaatiokykyä, zeniläistä mielenhallintaa, sekä käden ja silmän saumatonta yhteistyötä, on muistettava kyseessä olevan kuitenkin herrasmieslaji.
§ Frisbee-pelin herrasmiessäännöt:
- Heittäjä tunnustaa heittäneensä liian vaikean heiton
- Vastaanottaja tunnustaa, mikäli hän olisi voinut saada heiton kiinni
- Frisbeen lähtiessä pyörimään pystyssä pitkin areenaa, muut kilpailijat pyrkivät ottamaan frisbeen kiinni liikkeestä pelastaen näin heittäjän saamasta kirjainta
- Frisbee kädessä ei ole suotavaa liikkua
§ Frisbee-pelin kaksi tunnetuinta pelimuotoa ovat harrastepeli ja ultimaattinen zen-mestaruus. Ensin mainitussa frisbeetä heitellään niin kauan, että jollakin pelaajalla on tarvittava määrä kirjaimia muodostaakseen alussa valitun sanan. (Esim. H-O-R-S-E, K-A-N-A, R-A-A-H-E-L-A-I-N-E-N). Häviäjää osoitetaan sormella kahden sekunnin ajan, hänelle nauretaan ivallisesti ja haukutaan porukalla sillä sanalla, mikä on pelikierroksen alussa valittu. Tämän jälkeen peli voidaan aloittaa uudella sanalla ja kaikki pääsevät pelaamaan heti uudelleen.
§ Ultimaattisesta zen-mestaruudesta taistellessa kilpailijat putoavat yksitellen pois aina niin kauan, että jäljellä on enää kaksi ottelijaa. Kaksintaistelun voittaja voittaa ultimaattisen zen-mestarin tittelin, jota hänen täytyy puolustaa haastajia vastaan. Hallitsevan mestarin on suostuttava puolustamaan titteliään kahdesti vuorokaudessa.
Kontakti: Facebookin inbox (Ville Lind)
Kirjoittaja on roudari ja hallitseva zen-mestari.
—————————————————————————————————————————————————————————————————
Kuukauen epämääräinen
Message in the bottle
Teksti: Jukka-Pekka Tolvanen
Kuvat: Jannina C. Lahti
Onko koskaan pannu miettiin, miksi festareilla pitää väijyä koko ajan kaljateltassa (lue: perseaukisena leirinnässä) tai helevetin kiirellä juosta keikkojen välissä karsinaan tankkaamaan sitä ylihinnoteltua kaljaa? Meitsi on jättäny nää typeryydet niille junnuille, jotka just äsken vastas kyllä. Ei se mitään, ootte varmasti jossain muussa ihan hyviä. Seuraavilla ohjeilla voit sinäki ens kesän festareilla säästää festaribudjetissa ison loven, ja jättää fostersin tukemisen niille idaripinkkileopardistetsonhatuille.
Säätäminen alkaa tykötarpeiden hankkimisella. Tarpeistoon kuuluu viina, avaamaton limupullo, veitsi ja kiehuva vesi. Piripäille ja alzheimeristeille suosittelen lisäksi trattia.
Mikäli haluaa välttyä varsin vittumaiselta yllätykseltä (terveiset Kemmyn keittiölle), kannattaa heti väsäämisen alussa vapauttaa limupullosta ylimääräiset hapot varovasti korkkia raottamalla niin, ettei sinetti ratkea. Nyt kun olet pohtinut mitä tuolla tarkoitettiin oletkin jo varmaan saanut veden kiehumaan.
Upota limupullo kiehuvaan veteen siten, että ainoastaan korkki on pinnan alla. Kiehauta korkkia noin puolentoista minuutin verran. Suosittelen käyttämään patakinttaita ja liesituuletinta, mikäli uskot polttelevan höyryn käsissä tai hikikarpaloiden otsallasi latistavan tunnelmaa. Leirinnässä kokkaillessa moiset tykötarpeet ovat täysin tarpeettomia – jurrissa olet kuitenkin.
Nosta korkkiosa vedestä pulloa pudottamatta. Raota korkkia hieman. Avaa hieman lisää niin kauan kunnes näet, että joku kohta sinetistä alkaa venyä. Auta tätä kohtaa nostamalla veitsellä sinettiä varovasti em. kohdasta kynnyksen yli. Raota hieman lisää ja katso tarttuuko jokin toinen kohta sinetistä kynnykseen. Mikäli ei, niin ruuvaa korkki kokonaan auki.
Kaada sopiva määrä kuplivaa ulos, pukkaa tiukka sisään, korkki kiinni ja aukase vasta alueella.
Limupullon valinnassa kannattaa huomioida sinetin olemus. Nykyään perkeleet tekevät semmoisia pulloja, jossa sinetti on tiiviisti kiinni itse korkissa. Sinetin ja korkin välillä ei ole sitä alle millin rakoa ja niitä ihania pieniä pykäliä siinä välissä. Toinen mihin kannattaa kiinnittää huomio on limun ja pullon väri, eli kuin paljon viinaa kestää laittaa ennen kuin sävyt muuttuu.
Festarialueelle kömpiessä kannattaa olla aika varma itsestään ja omasta egostaan. Ne kaapit siinä ovella ei kaikki oo ihan tyhmiä, vaan osalle edellä esitelty temppu on jo tuttu. Pidä selkä suorana eläkä murru muun muassa kysymyksiin ”oletko laittanut viinaa sisään?” tai ”näytä, mihin asti tässä on viinaa.” Osa myös kuuntelee, että suhiseeko pullo avatessa, joten suosittelen jättämään happoja pulloon (näin ainoastaan Suomen entisessä pääkaupungissa, nykyisessä persereiässä).
—————————————————————————————————————————————————————————————————
Vii’en kärki
Suomen suvereeneimmat sanataiteilijat
Kommentaattoreina Kollauksen kisastudiosta Heinäpäästä
Pimmeyen Peleko ja Lyyli Hämärä
I Paavo Noponen Kuunnelkaapa Radio Helsingin jingleä: ”Tämä on Radio Helsinki.”
Voiko sen sanoa enää kauniimmin? Jos ette vakuutu, kuunnelkaapa Noposen rytmitys, täydellisyyttä hipovat virkkeet ja lyyrinen kauneus vaikkapa hänen haastattelussa vuodelta 1993. Hän on muuten tohtorismies kirjallisuudesta. Silkka isänmaallinen paatos riitautti hänet muun muassa Eino S. Revon kanssa, joten kunnioittakaa häntä, leijonariipuksiset juntit, perkele!
II Pekka Tiilikainen Aunuksen sotaradion Suomi-propagandan lisäksi Tiilikainen kunnostautui myös urheilu- ja kaupunkiselostajana. 50-luvulla Tiilikaisen eksoottiset raportoinnit muun muassa Kiinasta tai ihan jopa Pariisista ovat hienoja kuvailuja menneiltä ajoilta ja kadonneilta paikoilta.
III Ari ”Stenkka” Stenius Kuunnelkaa miestä, joka on ehdoitta parhain, nopein, selkein ja parhaiten artikuloivin radioselostaja sitten Paavo Noposen. Ihmettelemme suuresti, miksei mikään tv-yhtiö hamua Steniusta tuomaan otteluihin peliälykkyyttä, artikulaatiota, selkeyttä ja rokonarpisuutta.
IV Bror-Erik ”Bubi” Wallenius Huuhkajan tyyneydellä tilanteeseen eksynyt älykkö, joka päättää kuitenkin hoitaa hänelle vahingossa langetetun tehtävän ölövinä, huolitellulla älyllään ja epämääräisellä huomiointikyvyllään. Agenttimainen, peitetehtävissä lymyilevä intellektuelli, jolle tärkeämpää on pelaajista kertovat anekdootit ja kengänkoot kuin itse pelitapahtumat. Käsittelimme Bubia ja muita Yleisradion selostajia blogimerkinnässämme 2010.
V Edu Kehäkettunen Räppäri Kehäkettunen selostaa Metro.fm:llä HIFK:n lätkämatsit. Nopea, liikkeiltään erittäin sulavasanainen ja-tajuinen HIFK-ukkeli tuo syksyn muuten köyhätasoiseen sado-masoliigaan valonpilkahduksia. Vaiteliaaksi vetävää kuunteluseuraa myös syksyisessä Leskisessä Kärpät-HIFK -ottelun jälkeen.
Listan yläpuolella kepeästi:
Martti Jukola Urheiluselostuksen legenda. Pioneeri, avant-garde, jonka joutsenlauluksi olisi kuulunut tulla Helsingin olympialaiset, mutta terveys piiputti juuri ennen kunniakierroksia.
Pinnan alla kypsymässä:
Davo Isotaagi (odotamme edelleen rapin lisäksi selostuksia ja täyspitkää), Matti Härkönen sekä Tuomas Virkkunen
Pinnan alla homehtumassa:
Mika Saukkonen ja Juha Jokinen
Hiivana (alko)holisoimassa:
—————————————————————————————————————————————————————————————————
Äimäilyn ytimessä
Lyriikasta ja niiden yksinvaltijoista
Matti A. Kemi
Anni Sinnemäki (s. 1973)
”Jossain kaupungissa on maailma näytteillä
Mitä täällä on?
Aina samoja pieniä ilmiöitä
Eikä vieläkään tuulivoimaa, tuulivoimaa, tuulivoimaa”
(Ilmiöitä, 1999)
*
Ismo Alanko (s. 1960)
”Rakkaus on ruma sana
Kaipaus soi kauniimpana
Rakkaus on ruma sana
runojen raiskaus.”
(Rakkaus on ruma sana, 1998)
*
Heikki ”Hector” Harma (s. 1947)
”Kun äänet aamun täyttää ja mä poistunut oon
tuuli tyyntyneeltä näyttää, haahka ui kaislikkoon
ja kun hiljaa katsot rantaa olet lehdetön puu;
en voi vastausta antaa, nyt sen saa joku muu”
(Olet lehdetön puu, 1973)
*
Hannu ”Tuomari” Nurmio (s. 1950)
”Sä olet baarin kaljalasi
janoisin huulin hiottu
Muslimien musta kivi,
niin sileäksi suudeltu”
(Kurjuuden kuningas, 1979)
*
Kauko Röyhkä (Jukka-Pekka Välimaa) (s. 1959)
”Aaah – se tuntuu ilmassa
väkivaltaisena
se on tää paniikin tunne
paniikin tunne
ja se tulee joka kevät ”
(Kevät, 1991)
*
Pauli Matti Juhani ”Juice” Leskinen (1950-2006)
”Kyynel valuu ja taas alkaa paluu
on tämä kaikki hyvin tärkeää
Vaivun uneen mun näät rauhoittuneen
näin ollen lähempänä elämää”
(Pyhä toimitus, 1985)
*
Niilo ”Sauvo/Saukki” Puhtila (s. 1928)
”Hiljainen tango sateessa soi
uneksien kuulen mä sen
Yötuuli nukkuu oksissa puun, pilvi on peittänyt kuun
Sateessa jälleen muistan mä sun, rakastetun, kadotetun
Satoi, kun näin sun, kallehimpain, satoi kun suudelman sain”
(Sateen tango, 1965)
Lievästi perässä kiihdyttelemässä:
—————————————————————————————————————————————————————————————————
Kollaus 